Tuulen voimaa

Otan kantaa energiakeskusteluun ja paljastan samalla tietämättömyyteni.

Tuulivoiman tuotantoa on lisättävä radikaalisti ja sähkön jakeluverkko sopeutettava hajautettuun energiatuotantoon. Tuulienergia on ilmakehässä hajallaan, ja siksi tuotantoyksiköt ovat suhteellisen pieniä ja niitä on oltava paljon. Tämä ei ole modernille teolliselle tuotannolle mikään ongelma, mutta tuulivoimateknologia on vasta nyt vaivihkaa siirtymässä massatuotantovaiheeseen. Alan voimateollisuudelle olisi luotava paremmat edellytykset, samanlaiset kuin ne, jotka on rakennettu nykyiselle uusiutumattomista luonnonvaroista riippuvalle elämänmuodollemme. Mille tasolle tuulivoimatuotannon kaikkinainen kannattavuus mahtaisikaan yltää, jos tuulimyllyjä voitaisiin tuottaa yhtä suuressa mittakaavassa, yhtä kustannustehokkaasti ja yhtä kehittynein menetelmin kuin esim. autoja? Tällaisia laskelmia on varmasti olemassa, mutta nyt joudun tunnustamaan, että olen tietämätön niistä.

Taistelu tuulimyllyjen puolesta on taistelua mielikuvia vastaan. Ydinvoiman kannattajat valittavat samasta asiasta, mutta heidän on paljon helpompi vedota yksipuoliseen mielikuvakieltoon: ydinfissio nähkääs on suuren laitoksen sisälle kätketty abstraktia kuvausta ja korkean tason asiantuntemusta vaativa fysikaalinen ilmiö, jonka luokse naisilla ja lapsilla ja muilla tunteikkailla ja irrationaalisilla mielikuvaelämänmuodoilla ei ole pääsyä. Tuulivoimala taas on valitettavan konkreettinen ja ainakin mielikuvatasolla helposti ymmärrettävä härpätin, ja niinpä sellaisesta innostuva on verratenkin* helppo leimata naiiviksi propellipääksi, hörhöksi, romantikoksi ja kettutytöksi. Tuulivoimasta puhuvan on siis oltava valmis turvautumaan ironia-aseeseen – o tempora, o mores. Einsteinin glooriaa havittelevat valkotakkisankarit edetkööt edelleen ydinvoimarintamalla, jolla sielläkin on kehitteillä mm. kohtuullisen kiinnostavia hajautetun tuotannon mahdollisuuksia.

Tajusin vasta tänä aamuna, että substantiivin "voima" täytyy kaiken järjen mukaan johtua verbistä "voida", mutta käsilläni ei ole etymologista sanakirjaa, josta asian voisi tarkistaa. Tästä oivalluksesta tuli mieleeni tämänkertainen aihe, jonka annan nyt olla, koska en ole valmistautunut kovin hyvin. Ehkä kuitenkin ymmärrätte, miksi en mielelläni osallistu poliittissävyiseen keskusteluun. Minulla ei ole mitään pääsyä niin korkeaan asiantuntemukseen ja puhetaitoon, että kykenisin pelastamaan asiapuheen nolottavalta mielikuvasopalta. Harvalla on. Toisia osapuolia on paha hallita, ja älykkäimpäänkin keskusteluun eksyy äkkiä jotain, mikä loukkaa alkuperäisiä kirkkaustoiveitamme.

Olen taipuvainen tekopyhyyteen ja sen vuoksi imartelen mielelläni itseäni vaikutelmalla, että polemiikki sinänsä on väärinymmärryksen tai tietämättömyyden merkki. Tässä turhautuneessa vaikutelmassani lienee riittävästi totuuspohjaa tukemaan luuloani, että riittävän vahvan tietoperustan ynnä riittävän radikaalin ajattelun kautta saavutettava syvän tason yksimielisyys jää monessa keskustelussa aivan parin lapionpiston päähän. Vaikka luuloni lienee varsin tyypillistä norsunluutornihaihattelua, vaalin sitä, koska en tiedä parempaakaan uskoa.

Eikä väärinymmärrysten ja tietämättömyyden herättämän myötähäpeän pidä antaa tukahduttaa keskustelunhalua.

Kirjoituskäsi tutisten koetan hiljalleen tutkailla, olisiko minusta keskustelijaksi, sillä sellainen haihattelu, jota haihattelija häpeää, on yhtä tyhjän kanssa. Sinisilmäisyys on hieman arvaamaton mutta arvokas luonnonvara, jota on syytä hyödyntää ja kehittää esimerkiksi metodiseen suuntaan, Eufemian tapaan. Tietämättömyyden peittely antaa aivan liian paljon tilaa niille, jotka eivät tajua peittää tietämättömyyttään.

__
*"arvatenkin" ja "verrattain" ovat vakiintuneempia ilmaisuja, joita vasten tämä vaikuttaa portmanteau-sanalta, mutta rohkea sanasopan syö...