23.9.12

Älystä ja painovoimasta, pieni romantillinen essee



Älyllisilläkin aloilla reippaista ja aikaansaavista ihmisistä välittyy harvoin poikkeuksellisen älyllinen saati "syvällinen" vaikutelma. Viisaus ja raviveikkaus, pintailmiöitä kaikkialla; pintoja, joiden välillä sympatiat ja muut valinnat kipinöivät…

Glenn Gould ei ole Glenn Gould siksi, että hän olisi edustava esimerkki taitavasta pianistista, mutta ellei hahmon koko paino tiivistyisi pianosta kantautuviin ääniin, soittajan eksentrisyys jäisi vaille merkitystä, arkisiksi, sympaattisiksi oikuiksi. Tuntisimme tyypin kuin peilistä; arvoituksesta tekee vasta musiikki kuultavan.

Outous ei ole etuoikeus, mutta sillä on huomioarvoa, joka liittyy pyrkimykseemme päästä pintojen alle. Rakkauskin on prosessi, joka alkaa säröistä.

Mitä tematiikkaa väistelen tässä? Edelleenkö romantiikkaa, vaikka vellon siinä jo silmin nähden? Kuumassa lähteessä, vaikka lähin on Islannissa.

Mitä epätyydyttävää on pinnalla pysymisessä?

Sisäiset ilmiöt ovat hauraita, levottomia, peiteltyjä ja naurettavia, institutionaaliset lujia järjissään ja mielivaltaisuuksissaan, tyhjää avaruutta vasten. Tämä metafora on houkutteleva mutta epätyydyttävä: kevyet, kylmät laatat peittävät tulisen järven pinnan; tulivuoria on siellä, missä sitkaus hellittää, onneksi harvassa. Maa kammitsoi voimansa oman painonsa alle. Luullakseni ihmisen vulkanologia pysyisi mielekkäänä topiikkina, jos gravitaatiolle olisi osoitettavissa psykologinen vastine. Jos olisi, painostavinkin ilmapiiri paljastuisi mitättömäksi osaksi ytimen paineesta. Liian lohdullinen ajatus, eikö vain? Jopa radioaktiivisuuteen, josta sisäinen energia kumpuaa, on helpompi samastua.

Vai onko niin, että ulkoiset paineet todella ovat mitättömiä sisäisten rinnalla? Suojelevatko instituutiot kaikkine toimintamuotoineen ja -muoteineen meitä oman mielemme raskaudelta?

5 kommenttia:

M kirjoitti...

Tanssissa voi havaita, ettei painovoimakaan ole mikään itsestäänselvyys. Hyvin konkreettisesti esimerkiksi tasapaino on heikko, jos painopiste on kovin korkealla. Painopiste taas on korkealla, koska meillä on usein erilaisia tensioita, jotka pitävät meidät irti maasta. Tensioita taas on, koska emme ole niistä tietoisia emmekä voi rentouttaa niitä. Voi tavallaan sanoa, että emme "uskalla" kohdata maata koko painollamme. Tensiot taas ovat tiedostamattomia, koska niihin liittyy erilaisia pelkoja, joita emme uskalla kohdata. Analogia mieleen on kyllä olemassa, varsin konkreettisesti. Ongelma on, että emme ymmärrä edes painovoimaa kovin hyvin ellemme tutki sitä itsessämme. Sitä ei voi tutkia vain älyllisesti, koska painovoima kuuluu kehoon. Itse asiassa älyllisyys nimenomaan synnyttää uusia tensioita, toimii päinvastaiseen suuntaan.

Ripsa kirjoitti...

Ajattelen että lentounet syntyvät tarpeesta päästä irti painovoimasta. Elämä voi käydä joskus raskaaksi. Vaikka ihminen ei synnykään koko painollaan, ja kropan suhteet ovat vauvalla aivan erilaiset kuin aikuisella.

Timo kirjoitti...

En ole nähnyt lentounia juuri koskaan. Putoamisunia kylläkin. Kenties hetkittäin olen onnistunut levitoimaan.

Mutta ainakin nykyään unissani ilmenee muulla tavoin vapauttavia kokemisen tapoja ja tasoja.

tommi kirjoitti...

Dokumentti oli yllättävän hyvä. Gouldin tyttöystäviä ei ennen tuotu esiin ja kaikenlaiset jutut pyörivät.

Olennaisempaa on vielä tuo Alberto Guerreron vaikutus. Hän opetti tekniikkaa, jolla pystyi soittamaan hyvin nopeasti ja kontrolloimaan tarkasti sävelten kestoja (tästä soiton "läpikuultavuus"). Tekniikkaan liittyi istuminen omituisen matalalla tuolilla ja käsien jatkuva lämmittely.

Teininä kuuntelin paljon Gouldia ja luin kaiken minkä sain käsiini. Samalla kun täällä filosofiset tangentit viuhahtelevat, minulle ohjelma oli hyvinkin demystifioiva kokemus, mistä tietenkin pidin.

Gouldin soittotyylistä olen huomannut jotenkin kasvaneeni ulos. Sitä tuli kuunneltua enemmän viimeksi kun se oli Itä-Kalevan undergroundissa varmaan yleisintä ryyppyjuhlien taustamusiikkia.

Timo kirjoitti...

Tommi, blogisi on juuri nyt parasta masennuslääkettä. Länsipohja nielaisee auringon, mutta Itä-Kaleva nousee aina.