Ahdistus hetkeksi tavoitettu!
Täällä työhuoneella alakulo.
Työn kanssa on yksin, hyvin.
Äh, tuo soitto... Jos musiikki saa hetkeksi uskomaan tunteisiin, miksi en kuuntele sitä säännöllisesti? Tästäkö syystä?
Eittämättä musiikista pidättäytyminen muistuttaa raittiutta, työn vieroksumista, seksuaalista estyneisyyttä ja ulostamisen viivyttämistä, joista kaikista minulla on kokemusta. Siis kokemusta kokemuksen kaihtamisesta ja aktualisaatioon kohdistuvasta aversiosta... Hirvittävää, miten juuri pyrkimys universaaliuteen, erityisen kammo, osoittautuu kaikkein yksityisimmäksi ja yksinäisimmäksi asiakseni.
5 kommenttia:
Njah, mutta hauskaa kyllä olet tuolla tavalla vahingossa luonut aika erityisen ja ominaislaatuisen kokemuksenlajisi, josta esim. minulla on kauhean vähän kokemusta ja joka siksi näyttää hyvin kiinnostavalta (joskaan en osaisi haluta sitä itselleni). Vierastamisen, pidättyvyyden ja kursailun kokemus, jolle on ominaista korostunut itsetietoisuus ja itsen estäminen, on itselleni tuttu vain niistä tilanteista, joissa olen ihastunut johonkuhun ja about kahden ihastuksen kanssa, silloin saatan olla toivottoman mykkä ja arka ja suoraan sanottuna paskahalvaannuksen jähmettämä.
Minun kokemusteni kaleidoskoopissa ne näyttää joltakin hyvin erityiseltä tilalta, kokemukselta isolla koolla. Se, että tuohon voisi päästä ilman jotakin ihastumisen kaltaista kehomyrskyä, tuntuu niin--- uskomattomalta. Mutta toki uskon, että sinulla on sellainen.
Tarkoitan, yritän kai vain sanoa, että ethän sinä kaihda kokemusta (koska se on mahdotonta) vaan tietyntyyppistä kokemusta. Ja että aika monet taas kaihtavat tuon tyyppistä kokemusta. Eihän usein sosiaalisiin tilanteisiin, juopotteluihin jne. suunnisteta tarkoituksella vaan niihin saatetaan paeta tuontyylisen prokrastinaation itse-epäilyksistä, eli vältellään tuota erityistä kokemuksen laatua...
Rakkauden kursailu, antavan ja saavan...
Tästä teemasta olisikin paljon kirjoitettavaa – ja miksi en kirjoittaisi: olenhan nykyään hyvin varma siitä, että pystyn laskeutumaan syövereihini turvallisesti; ettei minun tarvitse erityisesti ponnistella noustakseni takaisin ylös. Mutta nyt menen ulos, sillä näen filosofiystäväni pitkästä aikaa.
No jaa, IHASTUMINEN on minusta aika kaukana RAKKAUDESTA. Jostakin syystä näyttää siltä, etten onnistu rakastumaan (enkä siten rakastamaankaan ainakaan missään aikuismielessä) kovin hyvin niihin, joihin ihastun. Sekin olisi mielenkiintoinen aihe, mutta jääköön toiseen kertaan.
Mitä teille ihastuminen/rakastuminen/rakastaminen tarkoittavat?
Nimim. Epätietoinen
Käsitteellisessä ajattelussa kaikki on ja tuntuu epätodelliselta. Universaali abstrakti on kuitenkin kaiken tämän ääri. Sen jälkeen on kokemus.
Lähetä kommentti