FB-katsaus, joulukuun jälkimmäinen puolisko 2016

(30.12.)

Kirjoittaminen on lukemista varmempi pakoväylä.

(30.12)

Tahtoisin sanoa jotain. On vaikea sanoa. Vaikea sanoa, mitä tahtoisin sanoa. Vaikea sanoa sitä minkä tahtoisin.
Mutta ystävyys on sellainen asia, jota edes sosiaalinen media ei turmele.

(29.12.)

Koetan hyväksyä ajatuksen, että taiteilijana olen vääjäämättä, kenties a priori, moraalisesti epäilyttävä. Koetan hyväksyä ajatuksen, että ihmisenä olen vääjäämättä, kenties määritelmän nojalla, moraalisesti epäilyttävä.

(29.12.)

Jos ei tarvitsisi olla jotakin, ei tarvitsisi myöskään mennä sekaisin.

(29.12.)

Jaksaisin lukea ja kirjoittaa, mutten ihmisestä. Ihminen on liian raskas aihe.

(28.12.)

Jahka olen käynyt hieman syvemmällä – paljon syvemmällä kuin sisäinen sensori sallisi – kieleni ja mieleni luolastoissa, olen valmis estradeille ellen elämään.

(27.12.)

En tarkkaan muista, kuka ja missä yhteydessä toi esiin eksplisiittisen ja ilmplisiittisen kulttuurin eron, mutta lakeuden pimeydessä se palasi mieleeni. Luultavasti monet henkilöni ynnä tämän ahdistuksen ja ilmaisutapojen oudoista piirteistä selittyvät sillä, että olen kasvanut hyvinkin implisiittisen kulttuurin & kommunikaatiotyylin piirissä ja sittemmin vähin erin eräänlaisena toiveikkaana pakolaisena ajautunut ekplisiittisemmille vesille kykenemättä kuitenkaan luopumaan aiempaan sopeutuneesta tunnevirityksestäni.

(Palatakseni alkuun: se, etten useinkaan tule painaneeksi mieleeni lähteitä, innoittajia ja asiayhteyksiä, saattaa myös todistaa implisiittisen kulttuurin mahdista minussa.)

(27.12)

Varovaisuus arvostelmissa on kirjattu kilpeni alle. Olisiko vapauttavaa ryhtyä latelemaan tuomioita; osaisinko edes?

(27.12.)

Miksi itseilmaisun tarpeeni on suurin juuri silloin, kun häpeän sitä eniten ja koen kärsiväni kaikista tunnetuista yksilöä leimaavista häiriöistä ja syrjäytymisen syövereistä, ja päinvastoin?

(27.12.)

On valitettava, valittava lempeys, laskettava laskelmat maahan, koska rakkaus on julmuuden tekosyy.

(27.12)

Mykistysnappini juuttuu helposti pohjaan.

(27.12.)

Olisi korkea aika kokeilla tarinoiden kirjoittamista, mutta ensimmäiset ideani ovat kovin pusertuneita, käpertyneitä, sikiöasentoisia: suljettuja tiloja, kapseleita, vankiloita, eksistentiaalista scifiä. "Se on eräänlainen pystysuora ydinsukellusvene."

(26.12.)

Tahtoisin käyttää aikani lukemiseen ja sivistymiseen, ellei valmis teksti esittäisi arvaamattomampia ja valmiimpia vaatimuksia, tuottaisi arvaamattomampia ja korjaamattomampia pettymyksiä kuin syntymisen tilassa oleva. Kai kaikkein mieluiten omistaisin sydäntalveni unennäölle.


(26.12.)

Eikös (konsertti)flyygeli voisi olla nimeltään myös jalopiano? Ja pianonkin voisi suomentaa reilusti pienoksi.


(26.12.)

haluan uskoa
kauneuteen
/
haluan
uskoa kauneuteen


(26.12)

Aivan kuin viime keväästä olisi kulunut yli vuosi. Olin varma, että Jukka Viikilän Engel-kirja oli ilmestynyt jo viime vuoden puolella joulun alla ja että teos antanut sen veljelleni Tuomolle joululahjaksi. Tänään huomasin kirjan likatitteliin kirjaamani kevään ja pyöreät vuodet. Syntymäpäivälahja, kolme kuukautta joulun jälkeen siis – mutta niin kauan, kauan, kauan sitten.
En ole ollut kovinkaan onnellinen, siinäkö pitkältä tuntuvan ajan salaisuus?

(24.12.)

Unessani keskusteltiin romaniasta. Paljastui, että Jonimatti [Joutsijärvi] oli kääntänyt kyseisestä kielestä parikin yli 500-sivuista fragmenttiluontoista proosateosta. Niiden tyyli vaihteli arvokkaasti lipuvista kulttuurimuistiinpanoista sananjohto-oppia koetteleviin, yhdysneologismeja viljeleviin alaviitteisiin…

Naapurista kuului häivähdyksiä Varpusesta jouluaamuna, joka mokoma on jo huomenna. Matti, 101, on tapansa mukaan avannut radion, maa kiertyy, lumipeite yltää, talventörröttäjät palkitsevat kitkemättömyyden.

Rauhallista joulua kaikille!

(23.12.)

Hmm, ei olisi suurikaan vaiva rakentaa uusi työpiste, kunnon komentokeskus, tekemisen tukikohta. Mitäpä muuta oikeastaan tarvitsen.

(23.12.)

Joulu on lapsenmielisten juhla. Siksi pelkään menettäväni kykyni iloita vuodenkierron tästä pisteestä. Toisaalta pelkään menettäväni lapsekkuuteni, toisaalta pelkään olevani parantumattoman lapsellinen tai vaikuttavani sellaiselta – mutta onko näissä peloissa oikeastaan kyse muusta kuin turhanaikaisesta alistuvuudesta?

(22.12.)

Mielenterveydestä ja poliittisesta elämästä vielä: erityisen ajankohtaiselta hahmottamistavalta tuntuisi kummankin alueen häiriöiden näkeminen ennen muuta uskottavuuskriiseinä.

(22.12.)

Jos maailma olisi altis uskomaan, saattaisin julistaa rakastavani sitä. Mutta seuraisiko tästä mitään hyvää.

(22.12.)

Onko hyvä mielenterveys hyväosaisten etuoikeus?

(22.12.)

Toisen vieraannuttaminen on toisen normalisointia. Ymmärrä miten haluat.

(22.12.)

Mitä sivistykseen tulee, kieltämättä keskittyminen kirjojen kirjoittamiseen on eräänlaista hyvää käytöstä.

(22.12.)

true flag, false colours

(21.12.)

Kiitollinen olo. Joululaulut ja sauna auttavat.

(21.12.)


onhan
getkor
keatnie
tokset



(21.12.)

Sol St. Ice

(21.12.)

Sanojen ja mielikuvien kuhina ottaa loputtomasti uusia muotoja – mitä jos vain lakkaisin huolehtimasta proosani normaaliudesta.

(21.12.)

Mahdollinen motto: Ilman ilmeisiä illuusioita, niin autistisesti kuin asia vaatii.

(20.12.)

Kullakin rajaseutunsa, salaperäiset mutta tuskin yleisesti kiinnostavat.

(20.12.)

Motivaationi ääriviivat ovat hyvin selvät: kirjoitan sopeutuakseni ja juuri niistä syistä, jotka estävät sopeutumasta.

(20.12.)

Näin unta paitsi (mm.) tyrmäävän tehokkaasta ranskalaisesta 70-luvun alun toimintaleffasta myös kaiken maailman suunnittelijoille tarkoitetusta geometrisesta analyysityökalusta. Jopas oli elegantti ja kiehtova sähköinen harppi- ja viivoitinpaketti kolmessa ulottuvuudessa, Suomessa kehitetty. Nimen valitettavasti unohdin.

(19.12.)

Kärsimys on todistajista kaikkein epäluotettavin. Siksi marttyyri valitsee sen. Suhteettomimman, ehdottomimman, kohtuuttomimman, mahdottomimman.

(19.12.)

Huomaan kysyväni monesti, kai liian usein, voiko runoudessa käsitellä tällaisia tai tuollaisia asioita. Kuten vaikkapa kysymystä, onko itsen tai toisen luotettava kykyynsä rakastaa, jotta joku toinen voi rakastaa tätä.

(19.12.)

Siihen nähden, että olen melko masentunut ja taipuvainen kokemaan ison osan elämästäni ansaitsemattomaksi ja yritykseni lähestyä, ilahduttaa tai auttaa toisia epäilyttäviksi ja riittämättömiksi, olen oudon tyytyväinen kirjallisen työni tilaan. Joko tämä lupaa hyvää teosteni kannalta tai todistaa pohjimmaisesta harhaisuudestani ja arvostelukyvyttömuudestäni. Ehkäpä mieluummin vielä kehtaan uskoa johonkin kuin pyrkiä muistomerkilliseen johdonmukaisuuteen tässä yksityisessä ja oikeastaan yhdentekevässä synkkyydessä.

(19.12.)

Jos sana 'kaamos' olisi lainautunut etelän sivistyskieliin, puhuisimme kamoottisesta ajasta.

(19.12.)

Koostumme pelottavan hauraista toiveista. Mikä sopii aikuisen arvolle ellei lempeyden vaatimus.

(19.12.)

4.44, kellonajoista oudoin

(18.12.)

Muutunko kylmäksi ja tyhjäksi vai paljastunko sellaiseksi? Tulkintojen ja vuorovaikutusten hauraus synnyttää nämä pelot. Ja kirjoittaminen, kirjoituksen haudantakainen luonto.

(18.12.)

Korvaamattomia: ystävät, uni.

(17.12.)

työpaikka: kaipaamo

(16.12.)

Mikä saa katsomaan ohi? Miksi en löydä paikkaani instituution, opin, ihmisen sylistä.

(16.12.)

Hirveästi väkeä tarvitaan yhden identiteettiin.

(16.12.)

Et ole sekaisin vaan kestämättömässä järjestyksessä.

(16.12.)

Minua riivaa pyrkimys suvereniteettiin. Olen tyypillinen sukupolveni edustaja.