Itsenäisyyspäivänä ja sen jälkeen

Mikäpä olisi isänmaallisempi tapa viettää itsenäisyyspäivää omana itsenään kuin ajaa sateisessa pimeydessä Syrjä-Hämeen sydänmaiden halki. Padasjoki–Kuhmalahti-reitin varrelle osuu mm. Miestämä-niminen järvi.

——

Mikä auttaisi kansakuntaa? Vastaan: tilan antaminen alhaalta ylöspäin vaikuttaville piilo-opetussuunnitelmille, niille, jotka muodostivat ja muodostavat kansansivistyksen ihanteet, sellaisen luterilais-romanttisen yleisen nerouden opin, joka loisti vielä puheessa tietoyhteiskunnasta, tosin hiipuneesti. Vapaamielinen vakaumukseni on, että rikkinäinen puhelin toimii, kunhan se palvelee toiveikasta uteliaisuutta.

[Jälkihuomio klo 18.10: oikeastaan yritän tavoittaa piilo-oppimissuunnitelman.]

Ajasta, minusta

Identiteettini on kaikessa sekavuudessaan pikemmin aikamatkustajan kuin luokkahyppijän. Sana ”aika” on kummitellut blogini nimessä alusta asti, ja taidan kyetä vihdoin näkemään, miksi kiinnityin juuri siihen. Vielä jos kykenisin selvittämään lukijoilleni, miksi kirjoitan niin kuin kirjoitan, niin hankalasti aikaan sijoittuvalla tavalla.

Kasvuympäristöni oli aidosti, vilpittömästi ja varsin rauhanomaisesti vanhakantainen, eikä tässä ole kerrassaan mitään ihmeellistä, kun tajuaa, kuinka nopeasti kaikki muuttui syntymääni edeltävinä vuosina. Ikätovereideni vanhemmat ovat enimmäkseen sodan jälkeen tai ehkä sen aikana syntyneitä, 60-luvun murrokseen ainakin pieneltä osin osallistuneita; omani olivat edellisen vaiheen edustajia, hiljaisia jälleenrakentajia (jotka 90-luvun laman riepottaessa maata saattoivat vetäytyä eläkeviroistaan täysin palvelleina), enkä näistä lähtökohdistani taida vieläkään tietää, millaisella liikkeellä saattaisin uskottavasti hypätä ajan rattaiden kyytiin. 

Pohjalaisnäkökulmia

Hämäläinen harkitsevuus ei riitä peittämään maisemaan ikuistunutta epävakautta.

Kuka kaipaa satakuntalaisen kitkerää orvonosaa?

Savo: repaleista rajaseutua. En ihmettele, että esi-isäni hakeutuivat länteen.

Kysymys ja julistus

Haluni ainekset ovat tavanomaiset, mutta tahtoni muodostuu mutkikkaasti – voivatko useilmmat todeta näin? Kirjoitanko niin abstraktisti, etten erotu edes siinä missä pitäisi? Voiko pelkän subjektiivisen kiintymyksen varassa tuottaa kirjallisuutta, ja millä tavoin mielikuvitus voi yltää toisiin motiiveihin kadottamatta konkreettisuuttaan? Niin paljon kysymyksiä, jotka eivät mahdu kirjoihin, kansiin, minkään lajin selontekoihin.

Olen äärimmäisen inspiroitunut (ellen pikemminkin aspiroitunut) ja äärimmäisen motivoitunut käyttämään sanojen lahjoja ja valtoja, mutten ole sitä minkään selkeän tekstilajin, aihepiirin tai keskustelukehikon sisällä. Mikä tai kuka päättää, onko tämä siunaus vai kirous?

katsomusuutisten

uutiskatsomusten

tuskasitoumusten

sotamuistutuksen

tottumuskeinussa

3.:na s:kuuta T

Suurin piirtein

Entä jos pyrkimykseni näyttäytyä järkiperäisenä tai vähintään opillisesti säällisenä estää minua todella tarttumasta teokseni avaamiin mahdollisuuksiin? Tekijät, joita ihailen, eivät häpeä hulluttelua eivätkä pelkää ääritunteita; minä taidan pelätä ja hävetä, vaikka leikin jotain muuta. Olen onneton uimari, vaikka kaipaan veden ääreen. Olen oppinut paljon rakkaudesta, mutta antautumaan en näytä oppivan millään. Mitkään kokemukset eivät näytä uhkaavan sisäistä ”raittiuttani”, joka kyllä suojelee minua mutta myös estää, kastroi niin sanoakseni. Olen varovaisuuteni vanki ja tolkkuni tuote toisin kuin päivittelemäni ääri-ihmiset. Uhraan vaaroille ajatuksia mutta en luultavasti voi niille mitään, koska minulta puuttuu se rohkeus, joka sallii asioihin sekaantumisen – tai kenties asian sekaantumisen minuun, tai kenties minulta puuttuu vain osa rohkeudesta: ehkä teen sittenkin eniten hallaa itselleni juuri tälllaisella vähättelyllä. Mitä väliä sillä on, jos taiteen tekeminen paljastaakin heikkouteni? Ajattelenko, että heikkouteni sinällään turmelisi lopputuloksen, että sillä olisi niin suuri voima? Ikään kuin maailma ei kestäisi minun säröjäni. Mistä näin kohtuuttomat ja sisäistyneet kelpoisuuden ja ”eheyden” vaatimukset oikein nousevat ja miksi ne seuraavat minua kaikkialle?

Nuoren vuoden uni

Unessa olen jännittävässä seurueessa. Eksyn siitä, ja oivallan kaupungin vilinän koostuvan toisista yhtä jännittävistä seurueista. Huimaa hieman.

En ole kovin kiinnostunut kenenkään yksityiselämästä, mutta jokin tuollainen uteliaisuus tuntuu säilyneen ja osin voimistuneenkin minussa.