Ajasta, minusta

Identiteettini on kaikessa sekavuudessaan pikemmin aikamatkustajan kuin luokkahyppijän. Sana ”aika” on kummitellut blogini nimessä alusta asti, ja taidan kyetä vihdoin näkemään, miksi kiinnityin juuri siihen. Vielä jos kykenisin selvittämään lukijoilleni, miksi kirjoitan niin kuin kirjoitan, niin hankalasti aikaan sijoittuvalla tavalla.

Kasvuympäristöni oli aidosti, vilpittömästi ja varsin rauhanomaisesti vanhakantainen, eikä tässä ole kerrassaan mitään ihmeellistä, kun tajuaa, kuinka nopeasti kaikki muuttui syntymääni edeltävinä vuosina. Ikätovereideni vanhemmat ovat enimmäkseen sodan jälkeen tai ehkä sen aikana syntyneitä, 60-luvun murrokseen ainakin pieneltä osin osallistuneita; omani olivat edellisen vaiheen edustajia, hiljaisia jälleenrakentajia (jotka 90-luvun laman riepottaessa maata saattoivat vetäytyä eläkeviroistaan täysin palvelleina), enkä näistä lähtökohdistani taida vieläkään tietää, millaisella liikkeellä saattaisin uskottavasti hypätä ajan rattaiden kyytiin.