Luutaide

Näin muuten viime yönä unta kuuluisan suomalaisen kuvanveistäjän installaatiosta, jossa näyttelyvierasta pyydetään asettumaan pitkäkseen kapeahkon sängyn laidalle samoille ryppyisille lakanoille kuin ikivanha tummunut luuranko. 

Suonruskea luuranko on (luonnollisesti) alastomasta näyttelyvieraasta, minusta, ylevä ja taiteellinen. Onko hartaimmin harrastamani sanataide oikeastaan luutaidetta, menneiden kaivelua ja arkeologista luettelointia jonkin edellä käyvän elämänsäikähdyksen vallassa?

Tämän kesannolle jääneen blogini kielirekisteri on monin verroin elävämpi kuin kirjallisen päähankkeeni, niin rakas kuin jälkimmäinen minulle onkin.

Kielen voi tuntea jotenkuten tyydyttävästi, ihmistä ei. Siksi kai kirjoitan kielilähtöisesti ja harjoitan kaikenmoista metodista autismia suhteessa päivän puheenaiheisiin. Haluan elää ainakin hetken siinä uskossa, että tällaiset pyrkimykseni ovat täynnä mieltä. En haluaisi liiallisella erittelyllä vieraannuttaa itseäni tai mahdollista lukijaani niistä.