Abstrakti autobiografinen fragmentti

Lapsuuteni uskonnollisen ilmapiirin kielteisin vaikutus lienee se, että kasvoin neuroottisesti pelkäämään omia ajatuksiani. Ei minua tarvinnut pelotella, olin vain altis vaikutteille. Osasin varoa sitä, mitä kypsään aikuisikään ehtineet nähteni varoivat. En ehkä ole ainut, joka on pitänyt pikkuvanhuuttani viehättävänä, mutta asialla lienee surullinenkin puolensa. Muistutan paljossa isääni ja sitä, mitä hänestä on kerrottu. Isäni ei halunnut eikä hänen juuri tarvinnut puuttua siihen, mitä tein tai mihin pyrin, koska olin perinyt hänen herkkyytensä. Välillämme oli etäisyyksiä kuten leveä sukupolvien kuilu muttei kai erillisyyttä minun kannaltani. Lopulta hän pikemmin haihtui (kuin uni, joissa hän elää yhä) kuin kuoli…