9.9.07

Erittäin ylimalkainen viikkokatsastus

Viime päivinä on tapahtunut paljon. Olen vireä, Ideoita ja kokemuksia pulppuaa ja valuu yli: tulevan maaperä kyllästyy ravinteilla. Mutta löytyisikö illasta tai aamusta hetki, johon mahtuisi säädyllinen päiväkatsaus, viikonlopusta muutama vakaan keskittymisen tunti, johon mahtuisi kunnollinen viikkokatsaus? Mikä olisi sellainen yleiskatsauksellinen ajankohta, jossa reitit yhtyvät?

Sunnuntai kirkonmenojen aikaan? Nythän kävi niin, että nukuin:

Tein yöretken – eläkööt opiskelijahintaiset junaliput! Tampereen taika oli tallella. Pöllähdin blogitapaamispaikalle vasta hiukan ennen puoltayötä. Suunnatonta oli, niin mukavaa, kiitokset paikalle ja vielä sillä olleille. Poistuin aamun ensimmäisellä junalla.

Terjantaina olin siinä luulossa, että Blogipiirin syysseminaari olisi ollut jo tuolloin. En ollut tarkistanut päivämäärää; näin käy meille hajamielisille helposti. Kävin Harjun maisemissa ihmettelemässä ankaran coolia jazz-kahvilaa, josta puuttuivat oikeat ihmiset.... Mutta perjantai oli hyvä, intensiivinen päivä, joka sieti harharetkenikin hyvin. Tämä kaikki vaikutti retki-intoani edistävästi.

Tampereella eräät saivat päähänsä ohjastaa retkueemme Sputnik Bariin, jossa ei todellakaan soi jazz. Mökämusiikki vaikuttaa raapustusteni ilmeeseen tällä tavoin:

9 kommenttia:

Homo Garrulus kirjoitti...

Tidi-di-tidi-di bätmään..

Ohari kirjoitti...

Eräät pahoittelevat. Siinä vaiheessa iltaa aivotoiminta oli jo täysin lamaannuksissa. Oli kiva nähdä kuitenkin ja muistaakseni :-)

Timo kirjoitti...

Saatoimme ohittaa toisemme esittäytymismielessä. Olitko se sinä, ken veisasi Paavon virren?

Ohari kirjoitti...

Minäkö? Enhän toki veisannut. Enhän? Emmekä ohittaneet esittäytymismieliä vaan keskustelimme hämärästä menneisyydestämme mm. pilkkiäitihaalareiden ÄH pilkkihaalariäitien ja muiden katkarapujen tiimoilta.

Anonyymi kirjoitti...

Se joka virren veisasi taisi olla Kukkis, minäkin etupäässä muuten vaan sekoilin ja unohtelin laulunsanoja. Se Sputnik nyt ei muutenkaan varsinaisesti ollut mitenkään keskusteluun suunniteltu baari.

Mutta olipahan taas! Kiitos kaikille seurasta!

Timo kirjoitti...

Aivan, nyt osaan yhdistää pisteet oikein. Kukkis veisasi viis toon ja oharilla ja mulla oli synkee salaisuus. Kiitos oli ja on!

Timo kirjoitti...

(Oikeastaan Kukkis veisasi erittäin hyvin ja Helen myös.)

Timo kirjoitti...

Kun jytämusiikki pauhaa tarpeeksi lujaa, niin jopa suomalainen silloin lähestyypi toista ja suunsa käy liki toisen korvaa. Koeteltu konsti.

Sun äitis kirjoitti...

Tuossa vaiheessa vanha rouva oli jo siirtynyt kotiin Espooseen. Harmi, sillä kuvauksista päätellen ilta jatkui oivasti!