Meta-ajate

Miksipä en rakastaisi blogi-ilmaisua. Se pysyy yhä jotenkuten työn- ja roolijaon ulkopuolella, hiukan tekoälytekstin tapaan mutta kielimalleja hitaampana ja ihmisten suunnasta ja suuntaan avautuvampana eli siten kaikin tavoin herkempänä, jos se suinkin on mahdollista. Oikeastaan tämä julkinen pöytälaatikkoni (Timo Harjun kirjeenvaihtotaideteos ”Tuntematon erityinen” teki pienimuotoisuudessaan ja hillityssä oivaltavuudessaan suuren vaikutuksen, kun näin sen taannoin Oulussa; siinä oli pieniä pöytälaatikoita ja kirjeitä joltakulta tällaiselta jollekulle tuollaiselle js päinvastoin) tuntuisi sijaitsevan jo kauempana välittömän markkinahumua muodoista kuin siellä täällä lojuvat muistivihkoni, jos ryhtyisin pitämään monologeja tällä katederilla. Kirjallisuuden koko idea on siinä, että joku joskus lukee jossain, ja kaikessa sentimentaalisuudessaankin se on parempi kuin moni muu idea.