Työhuone

En löydä itseäni asunnostani. En lähde matkoille. Vuokraan työhuoneesta osuuden.

Onko tässä ratkaisu? Luulen, että on. Kun tekee ratkaisun, latteudet sallittakoon, siispä: pitäkää peukkuja, aloitan puhtaalta pöydältä – miksei sille pöydälle voisi hankkia vaikkapa divarissa näkemäni 50-luvun saksalaisen metsästysoppaan (eikä tarvitse lähteä matkoille).

Onneksi kyseessä ei ole mikään koulu eikä konttori, ei oppimiskeskus eikä piirustussali, ei mikään sellainen, jossa kaikki ovat toistensa kilpailijoita.

Ainoa harmin aihe on, etten keksinyt tätä aiemmin. Olen sotkenut olotilani ja käynyt levottomaksi. Heikki Salo laulaa hirvittävän ärsyttävästi mutta mieleenjäävästi (siteeraan muistinvaraisesti): "Hei älä koskaan ota runoilijaa luoksesi asumaan. Se murheitaan nurkkiisi piilottaa ja kaataa kaljaa sun kitaraan." Olen omassa persoonassani antanut tuon runoilijan pesiytyä kaikkiin pölynpesiin sisällä ja ulkona, ilman kitaraa ja ilman kaljaa – eivätkä nuo kaksi edes mahdu samaan säkeistöön nurkkiin piilotettujen surujen kanssa, nyt kun tarkistin, miten sanat laulussa [oikein] kulkevat.

Aforismi siis

Aforismi keskittyy olennaiseen. Mihin tahansa.

Yrittää olla pureva. Kuuluu haukahdus.

Yrittää olla itselleen kerrankin suora. Siihen kyyristyy.

Aforismi, kansallinen, kansanvalistuksellinen, satiirinen, antikvaarinen formaatti. Tai sielun muotti.

Ja fermaatti.

Johdatus alakulo-oikeuteen

Eräät halveksivat elämää, koska se on esine, joka valmistuu itsestään.

Jokainen on minä. Halveksivat tätä.

Ryhdy prosaistiksi. Kuvittele paha. Näytä se. Äläkä valita.

---

Mutta ennen kuin alat suoltaa liuskojasi, lue Risto Niemi-Pynttärin huomiot melankolisen bloggauksen todellisuudesta. [Klo 21.30: luulin todella kirjoittaneeni "poliittisuudesta", kuten oli tarkoitukseni.] Julkinen tunne on poliittinen. Jos kirjoitettu melankolia herättää ärtymystä tai muita tunteita, se on yhteiskunnallisesti relevantti ilmaisurekisteri. Eikä mitään uutta auringon alla...

---

Tee jotain. Toisten tunteille. Tunne.

Elämää psykokulttuurissa

Onko joku tahallaan kypsä tai epäkypsä?

Moraalinvartijat ovat lakanneet uskomasta ihmisiin, mutta jaksavat syyttää niitä, jotka jaksavat kuunnella.

Ihmisen syyttäminen muistuttaa jo koneen potkimista... Kokeilee noita konsteja itseensä.

Robot Showboat

Taidan olla hieman masentunut. (Hesarin Depismän on mainio sarjakuva; miksei siitä lue verkossa mitään?)

Kielelle annetut rajat ovat maailmalle annetut, eikä niiden takana ole luonto vaan loputon sopimusmagia, joka, kuten magia aina, voi olla niin valkoista kuin mustaa.

"Sanamagiaa." Onko muunlaista? Sanoille on annettu valta, ihmisten yli.

Kirkas järki on niillä, joilla on siihen varaa. Eikä varsinaisesti niilläkään.

Kaikki valta on ulkoistamista.

Alakuloisena en hallitse juuri mitään. Paitsi alakuloisen aforistisen tyylin, melko hyvin.

Tyyli on valtaa, vaikkei haluaisi.

Se, joka ei halua valtaa, hamuaa täydellisyyttä.

Sanat käyttävät meitä, minkähän hyväksi?

Lapsenko, valonko

Miksiköhän olen toisten nurkissa aktiivisempi kuin kotipesässäni? Siksikö, että majailen verhojen takana liian pimeässä, vai ainoastaan siksi, että minulla on taipumusta käpertymiseen.

Taipumus jäädä, muuttua jäämistöksi, se lienee masennusoire.

Olen sosiaalisempi kuin nuorena kuvittelin. Ja kauempana autismista kuin toivoin olevani.

Ei ole helppoa tunnustaa menettäneensä jotain. Tätenkään takaisin ottaminen ei ole helppoa.

Edelleen toisinaan kun näen, että jokin on tarkoitettu aikuisille, ensireaktioni on, että se on minulta kielletty. Että se kuuluu toiseen, pahempaan maailmaan, joka ei minulle onneksi merkitse mitään. Vielä hetken aikaa olen ollut suurimman osan elämästäni ala- kuin täysi-ikäinen.

On ihmisiä, jotka elävät koko maailman puolesta häpeässä ja synnintunnossa lapsen edessä, inhoten ja vastustaen kaikkea, minkä katsovat lapsille sopimattomaksi. Olin lapsena juuri tuollainen.

ti aamuyö

Olen vasta oppimassa rakentamaan maailmoita. Vasta. Uudelleen. Uudestaan. Uudelleni, uudestani. Udellen,
udelmia, maailmiöitä havainnoitse-
maan alta käsin päin...

Epäforismeja

Älä käännä heille vastarintaasi,

Vala, sula hulluus vala.

Mitä puhinaa ja pöhnää vaati se eleettömyys.

Sekä se pieni perfektionismi, jolla voi itsensä hinnoitella ulos.

Professori

Professorina olisi paha olla. Jos esittäisin näkemykseni niin, että opiskelijat uskoisivat, haluaisivat uskoa tai toivoisivat uskovansa niihin, olisin heidän tiellään. Jos he eivät voisi uskoa, olisin heidän tiellään. Helpon naureskelun kohteenakin olisin heidän tiellään. Jos rikkoisin heidän illuusionsa tai jos vahvistaisin niitä, olisin yhtä lailla heidän tiellään. Jos todella innostaisin, olisin tiellä. Ja jos ohjaisin, voisin tehdä sen vain asettumalla tielle.

Provokaatio

Ne, jotka provokaatiosta provosoituneina alkavat päivitellä ja moralisoida, joutuvat tyypillisesti hieman tragikoomiseen rooliin, mutta tätä reaktiota osoittelevat, päivittelevät ja moralisoivat ne vasta naurettavia ovat. Jopa naurettavampia kuin minä, joka täällä korkealla osoittelen.