Helsinki toisena pääsiäispäivänä

Nyt saa nuoriso hävetä. Bulevardilla kypsään ikään ehtinyt tätihenkilö ratsasti uuden kutosratikan olemattomalla takasillalla eli puskurin päällä lasinpyyhkimen varresta kiinni pitäen.

Uskottavuuspisteet alas

Runoaihioni ovat näin sekavia juuri nyt:

Kieli toisaalta ei pelasta meitä:  

viisainta siirtää viisaus sivuun  

& odottaa palmusunnuntaina

nöyryyttä ellei yhteissoittoa &

virpojia ei ainuttakaan tarinaa  

omaksuttaisi kehitysvaiheessa 

nöyryytyksistä kiusallisimmat

eivät tavoita tajuntojen ytimiä  

[…]

Keksi jatko.

Aamutuimaan häpeämättömän spekulatiivisesti

Ilmentääkö kirjoitusteni lievä sekavuus, joka on tehnyt minusta peräti runoilijan (mikäli nykyrunous kieltäisi kummajaisgalleria-aspektinsa, näin tuskin olisi käynyt, sillä omituisuuteni ei ole kovin radikaalia eikä oma-aloitteista), itse asiassa eräänlaista pyrkimystä välittää viestejä itsesensuurin ohi? Tämä oivallus ei ole edes näytteenä kyökkipsykoanalyysista järin hienostunut, mutta jatkaan silti pohtimista: onko tämä itsesensuuri kehittynyt itä- ja länsimurteiden vuorovaikutusvyöhykeen maalaismentaliteetissa, jossa entusiasmin ilmaisut ja "suora puhe" ovat niin totaalisesti ja hienovaraisesti kontrolloituja, etten vieläkään tiedä, millaisen suukapulasuuttimen läpi olen pusertunut.

Rohkeuteni kasvaa koko ajan yhtä kaikki, eikä sen merkitystä voi ennakoida.

Nykysuomen sanakirjasta

(II painos, 1967, 13. painos 1992)

Valitut päivitykset 19.–20. maaliskuuta

Itsekö olen antanut maailman muuttua näin ankeaksi?

Vain välttämätön on täysin perusteltua. Missä siis kulkee järjen kultainen keskitie?

Sanavalinnoista rakentuvat linnat.

Yritykseni esseen saralla ovat autistisia.

Systeemin valikoimissa on kaikenlaisia etuoikeuksia muttei etuoikeutettua näkökulmaa.

Ikävystyn lähinnä unissani, mutten niissäkään kyllästy jauhamaan vaikeasti ylitettävän sillan mysteeristä.

Illuusiottomuuden alkeet

Keskinäiset riippuvuutemmeko meistä tekevät yhä epä-älyllisempiä?

Kun olin nuori, sana kuului vielä eikä intressi vielä näkynyt. Meillä on yhä hirvittävämpi kiire saada lapsemme kouluista läpi ennen kuin nämä menettävät naiiviutensa.

Illuusiottomuus ei vastaa eikä sivistä.

MMXV

Myötäisyys

Onnistuminen on pääsääntöisesti helpommin ymmärrettävissä ja selitettävissä kuin epäonnistuminen, koska onnistuneissa hankkeissa pääsääntöisesti toteutuu jokin yksinkertainen, eheä, ennakoitu ja tehokas idea. (Poikkeukset liittynevät lähinnä elämään ja sen kuvaamiseen, kysymyksiin eksistentiaalisesta, kirjallisesta, henkisestä, jollain muotoa myös poliittisesta totuudesta; nämä ovat romanttisen ja kriittisen ymmärryksen aluetta.)

Tämä on positiivisen ajattelun t. ratkaisukeskeisyyden klassinen ja järkiperäinen perusta, sikäli kuin sellainen voidaan osoittaa ja lyhyesti kuvata. Kaikki mahdollinen ei ole yksinkertaista eikä hallittavissa mutta olennaisin useimmiten on. Sen on oltava, käytännössä.

Käytännön ihmisille mitään syvempää järkiperää ei ole olemassakaan.

En ole varmaan ainoa vakavamielinen pähkäilijä, joka hämmennyksiin jouduttuaan on jättänyt tavoitteensa kirkastamatta ja sen sijaan uppoutunut paljon raskaampaan työhön eli pohtimaan virheiden ja ristiriitojen alkusyitä ja luonnetta ja eliminoimaan niiden mahdollisuuksia – ja tämän prosessin myötä masentunut.

…Siis kääntynyt kriisissä taaksepäin etsimään eteenpäin tuuppivaa voimaa. Kautta modernin historianhan näin on tehty ja pyöritty ympyrää ja silti edetty milloin minnekin.

Seinäjoki, kuvaus

Iäkäs^* setäni ja hänen huomattavasti nuorempi vaimonsa asuivat Seinäjoella Kaartotien suorassa päässä ankaran puhdaslinjaisessa valkoisessa talossa linjakkaan valko-sini-punaisen paloaseman (jonka letkutorni on nyttemmin pilattu lapekatolla) vieressä. En koskaan tullut kiinnittäneeksi huomiota siihen, että nämä kaksi rakennusta ovat niin lähellä toisiaan; ne olivat irrallisia kappaleita lakeudella. Tulimme kylään aina autolla, sikäli kuin muistan. Eilen kävelin hetken mielijohteesta ohi ja hämmästyin kadunvarren järjestystä.

Setäni asunnossa oli 60-luvun betoniminimalismille tyypillinen autotallimainen olohuone, jonka seiniä koristivat raskaskehyksiset paimenpoikataulut. Asuminen oli vakaata ja siistiä. Esineet pysyivat vakaasti paikoillaan. Kirjahyllyssä oli Päätaloa, porraskäytävässä voimakas synteettisen materiaalin tuoksu, pihassa tummanpuhuvia pensasistutuksia, pohjakerros ja ulko-ovi puolittain maan alla kuin bunkkerissa.

––

^*Jos setäni eläisi yhä, hän olisi 103 104-vuotias. 

[Muistin syntymävuoden väärin; jouluaattona saatoin tarkistin sen hautakivestä.]