Painolaasti

Kannamme taakkaa, joka ei jakamalla kevene.

Samanlaisen se tekee samanlaiseksi ja erilaisen itsetietoiseksi. Ironiseksi.

Se todistaa runojeni romahtamista abstrakteiksi, hahmottomiksi kommentaareiksi.

Eli esseiksi.

Jo tajutessaan ajattelevansa toisin hän hairahtui, horjahti, putosi samoinajattelijoiden käsiin. Jos oli ehtinyt kavuta.

Eläköön naiivius! Olenko kaunosielu, olenko kyynikko?

Yleisö odottaa, että taiteilija unohtaisi yleisönsä, ja taiteilija tietää tämän.

Ei kytkeytymistä eikä irtaantumista vaan että tulisi yksikin raikas sana, josta ihminen elää.