En nimeä

Olen nauttinut kahvia ja kävelen kohti aurinkoa. Jauhan ksylitolipurkkaa. Kaipaamme valtaa toisiimme nähden, koska yksin olemme voimattomia.

Vallan tulisi elää kanssamme.

Vallonian vastavalo.

Jos pukeudun viileyden panssariin, olen niin uskottava, ettei kukaan usko eikä kukaan huomaa, että olenkin ehkä kuollut: pysyn koossa; ongelmat ilmenevät vasta liikkeelle lähdettäessä, niin kuin Calvinon romaanissa, kun haarniskoitu hevonen on kaatunut taistelussa pystyyn.

Olen taas kirjoittanut mahtipontisesti. Toisina aikoina kirjoitan toisella tavalla. Aina olisi toinen aika, mutta aivot säätelevät käyttäytymistä ja asettelevat merkkejä. Monet opintoni saattavat vanheta. Se ei olisi suuri vahinko: nuoruuden suorituksissani toistuu sama ahdistuksen tunnuskuvio, mutta vielä häiritsevämpänä, estävämpänä.

Olen ymmärtänyt elämässä useimmat asiat jotenkin väärin. Olen aina epäillyt tätä. Tarvitsen tutorin. Täydellistä luotettavuutta en edellytä.

Kirjakaupassa runoilija etsii sarjakuvaa, joka löytyy viimein. Se on huomaamattoman valkea. Poskionteloistani erittyy limaa ja poistun. Katonharjalta otsaan iskee täyteinen kuu.

Teologia kostaa väheksyjilleen

On olemassa kaksi vaikutusvaltaista koulukuntaa: toisen mukaan päämäärä on nykyhetkessä ja toisen mukaan tulevassa. Näiden lisäksi ovat nihilistit ja menneessä elävät.

---

Kun oman työvoiman laita on vähän niin ja näin, on syy sitäkin suurempi lukea ja suositella parempia tekstejä:
Petri Järveläinen ja vakiokommentoijansa Don Jusa kirjoittavat paljon ja hyvin. Lukekaa.

[Lisäys 27. 9. klo 20.53: Teologiaa opiskeleva Sörkan Kierkegaard on myös ehdottomasti mainittava.]

Voimatta 2

Tässä maailmassa on harvoja asioita matematiikan lisäksi, joihin uskon, matematiikan ja rakkauden. Kumpaankaan en ole uskaltanut uskoa kunnolla.

Kaikki kiinteä sublimoituu?

Päinvastoin kuin Protagoras ajatteli, kaikki asiat yhdessä ja erikseen ovat ihmisen mitta, ja olisi epäreilua antaa amatööreille erivapauksia.

Ajattelenko liian abstraktisti? Näin masennun, liki huomaamatta. Aamu-usva peittää auringon siinä missä Carpentarian lahden vyörypilvikin.

Kaiken työn mieli on vastata ihmisen tarpeisiin, ja kaiken muun elollisen. Yritän muistaa tämän. Työn psykologiasta ja filosofiasta ei tarvitse sanoa muuta.

Voimatta

Pelätä ylempää, vanhempaa, vierasta – sama vanha laki.

Vihollinen on auktoriteetti.

Vihollinen on idoli.

Pelkkä vihollisen kuva vahingoittaa meitä.

Voiko valtaa ymmärtää? Joku on aina vallassa, mutta vain hullu luulee tietävänsä, kenen tai minkä.

Minulle on opetettu, ettei saa osoittaa sormella. Olen oppinut, ettei pidä kuvitella vaikka mielikuvitus on hyvä olla.

Olen oppinut, ettei historiasta ei pidä kuvitella mitään, ettei nykyisyydestä pidä kuvitella mitään, ettei tulevaisuudesta pidä kuvitella mitään, ettei itsestä pidä kuvitella eikä naapureista. Asiat ovat miten ovat, ja niistä voidaan tietää se, mikä voidaan tietää, vuosiluvut kerrotaan kirjoissa. Tervetuloa todellisuuteen.

Miten tyydyttävää on ivata ja tulla ivatuksi todellisuuden nimissä.

Tahtoisin ymmärtää, mihin olen näin tyytymätön.

Aikuinen huutaa kaikkien nimissä. Lapsen ääni ärsyttää.

Aikuinen löytää aina auktoriteetin, jotta voi määrätä.

Auktoriteetti löytää aina aikuisen, jotta saa määrätä.

Miksi en kunnioita auktoriteettia? Koska se tarttuu kuin tauti.

Ajatuksin, sanoin ja teoin rikomme jatkuvasti itsemme ja toisten kirjoittamattomia lakeja.

Vanha kansa laskee synniksi kaiken, mistä kuolleet jäävät paitsi.

Nuorten on todistettava kykynsä pärjätä niin entisessä, nykyisessä kuin tulevassakin maailmassa.

Suomalaisittain realistinen historiallinen romaani: kuuroja, puhekyvyttömiä hahmoja, kuolleita mutta vihaisia.

Voivatko mies ja nainen esiintyä kielessänne samassa lauseessa? Voitteko vastata tähän kysymykseen? Ymmärrättekö mitä sanon?

Jos ette ymmärtänyt, miksi murjotatte kuin lapsi, kun teiltä kysytään?

Kyselyikäinen lapsi, meidän viidakkomme antropologi.

Murjottavat esi-isät, murjottavat lapset.

Fatalismi muuttaa muotoaan: ennen johtajat esiintyivät valittuina, nykyään avuttomina.

Ehkä avuttomuus on maan tapa. Uusisänmaallisuus, uusavuttomuus.

Kuka on voimattomuudessaan vakuuttavin?

Olemme historiallinen heimo. Vastustamme tutkijoiden tulkintayrityksiä.

Maa täyttyy muskeliuskaltajista. Enin rohkeus on pelkuruuden pelkoa.

Kuka ymmärtää? Kuka varoittaa ymmärtämästä? Missä tilanteessa?

                   Omistettu lempeän kiivaalle humanistille.

Otteestani

Kynä liukuu kauniisti peukalonhangassa. Opetelkaa tämä piirtotekniikka; kirjoittamiseen on ehkä parempiakin. Kynän kärki asettuu keskisormen ja nimettömän väliiin ja sen takaosa lepää peukalonhangassa kuin jousi viululla. Etusormi tulee tueksi keskisormen taakse ja peukalon tyvi lukitsee kynän paikoilleen. Sormet koukistuvat ja kynän kärki laskee. Pikkusormi koskettelee kämmenpohjan herkkiä alueita. Tehkää näin, se tuntuu hyvältä.

Teolegia

S.D.G.

ja sen jälkeen kaikki mikä kuluttaa Jumalan kunniaa, kunnianosoitusten kunniaton kirja: Jumala ottaa syyt niskoilleen ja ihminen pärjää aikansa.

Itse kunnioitus hukkuu, ainoa syy lisääntyä.

        aurinko aukoo katuja

Nyt on

Vilpittömät hetkesi mahdollistavat eläytymisen. Kun kirjoittaja ei teeskentele, lukija vapautuu hetkeksi jännityksestään: "tätä olen kaivannut"; mutta kuinka kauan lukija jaksaa uskoa. Kyynisyys valtaa alaa, koska se kaiketi on tarpeen. Jos kaikki käyttävät hyväkseen, niin rehellisin on se, joka esiintyy pahantahtoisena. Peli väsyttää pian, jonkun olisi puhallettava pilliin, yhteys olisi tavoitettava ennen tuhoa, ja linjat kohisevat lakkaamatta. Romantiikka sopii lapsille ja vanhuksille, meritokratia ja konsumerismi työikäisille. Jako on selvä: joko tarkastelet ihmissuhteita täyden informaation pelinä tai alat pelätä. Intellektuellit suunnittelevat taas vallankumousta. En tiedä mitään. Joku Robert Musil tiesi jotain, minä en tai en osaa sanoa. Kuinka syvälle on kaivettava, että vakaat rakenteet alkavat löytyä. Elämän vesi? Alakuloisena ei jaksa.

Viivoina

Helsingin sarjakuvafestarit olivat ja menivät. Luen sarjakuvia hyvin vähän, mutten halua vähätellä inhimillisyyden manifestoitumisen mahdollisuuksia tässä taidemuodossa. Viivallinen ilmaisu kiehtoo minua, hahmottelun eri tasot. Haluaisin tehdä itse, piirtää, kertoa.

En vain osaa kertoa tarinoita. Ehkei tarvitsekaan. Enkä tekstata. Toki sekin on toisarvoista.

       Aivoni

                             yrittävät

selvitä

                              kallonsa

      rajoissa.