En näe säätä, lämpömittari on pudonnut.

---

Vaikka pienistö on erikseen, aion sallia lyhyet merkinnät tässäkin blogissa. Omanihan on.

Ajankohtaisuutta ajattelen klo 7.59.

Hyvää huomenta, kirkasta valpurinaattoa!

Sopii päivitellä sitä, miten prokrastinaatio tarttuu päiväkirjamerkintöihin. Sitä koettaa epätoivoisesti keksiä muistiinpanoihinsa ties millaisia lisäkoukkuja ja kommervenkkeja, jotta ne eivät jäisi niiksi päiväperhoiksi ja bagatelleiksi, joita ne ovat; ja väistämätön lopputulema on, että kulloinkin ajankohtaiset ajatukset ja havainnot jäävät julkaisematta.

Jonnekin ne mielettömimmätkin ajatukset olisi kirjattava, elämän heppoiset ainekset, esimerkkiarvoltaan rajalliset. Eivät ne solmiudu yhteen.

Pysähdyin tuijottamaan huojuvia silmuja ja norkkoja. Kevät saa, pulu lentää, jalava kukkii ennen lehtimistään burgundinpunaisia nuottiklustereita. Ennän hyvin, nukun ehkä vähän, piirrän sitten taas.



Blogini muuten täytti eilen 1500 päivää. (Linkki Janilta.)

Voi teitä!

Join viikon alkajaisiksi liikaa vihreää teetä ja olen sen seurauksena kärsinyt rauhattomuudesta jo monta päivää. Salakavala aine. Pyydän, olkaa varovaisia myös kaikkein lievimpien päihteiden kanssa.

Veistoksellisen talon seinälle on noussut

Katsoin uudestaan Turun pääkirjaston kotisivulla olevaa valokuvaa. Kuinka usein valvontakamerasta tuleekaan noin erottuva yksityiskohta?

Kevätehtoo Nurmoos 15. 4.

Aika vähän sanottavaa.

---

[Stilisoin kevyesti edellistä merkintääni.]

Auran kautta rantain

Toissa sunnuntaina ehdin hetken olla hyvässä kirjoitusvireessä, mutta sitten karkasin äkisti Pohjanmaalle ja lopulta päädyin Turkuun. Sikäli kuin muistan, vanhassa pääkaupungissa paistoi aurinko ja oli satamatta viimeksi vuonna 1996, jolloin Ruisrockissa jymisi Neil Young. Jos ei toisaalta sää suostukaan, niin ihmiset suosivat: viime torstaina sain harvinaisen kunnian osallistua blogien ja kaunokirjallisuuden luonnetta käsitelleeseen keskustelutilaisuuteen Kirjakahvilassa, joka sijaitsee Brinkkalan talossa eli siinä, jonka parvekkeelta julistetaan joulurauha. Talo lähitienoineen näyttää siltä, että se olisi vajonnut ajan saatossa. Muistan vieraanvaraisen isäntämme Teppo Koposen selittäneen, että joen tuntumassa aiotaan suorittaa paalutustöitä, koska vanhat puupaalut ovat lahonneet; tietoni paaluttamisesta ovat vähintäänkin huterat, mutta rohkenen arvella, että Brinkkala tuskin tuosta enää nousee.

On liikuttavaa löytää uusia paikkoja, joissa voi kokea alustavaa yhteenkuuluvuutta uusien ihmisten kanssa. Toispaikkakuntaisen opiskelijaelämän tunnelmassa oli jotain juuri oikealla tavalla haikeanlaatuista, bloggaajakollegat olivat mainiota väkeä. Ja se uusi kirjasto, jota hämäläisrunoilija jo kehuikin (meillä oli sattumalta sama matka), onnistui arkkitehtuurinsa rennon abstraktiuden ja tammipintojensa pidättyväisen lämmön voimin kohottautumaan kolkohkon kaupunkinsa lempeänyleväksi monumentiksi.

Tuttu kasvo Marko Survonen kirjoitti tilaisuudesta Turun Sanomiin artikkelin, joka viimeistään pakottaa myöntämään, että muuan karvanaamainen renttu oli äänessä leijonanosan ajasta. Tänä aamuna siistin vähän tuota naamaa, ikään kuin systeemi kelpuuttaisi sänkikompromissin...

Lankapuhelimen sointi tietää harvoin hyvää: alkuillan puhelinmyyjä kauppasi partahöylää. Häiritsi rauhaani mainostaakseen teiniviiksisen pojanklopin äänellä jotain kolmen ja puolen euron hintaista tuotetta! Olen harmitellut, etten ole tullut ostaneeksi Kevätpörriäistä; olen vain viittilöinyt jotain epämääräistä ja aremmista lapsista näyttänyt ilmeisesti niin pelottavalta, etteivät nämä ole uskaltaneet tarjota lehteä.

Verkostoitumisen myötä blogini mahtipontinen nimi on sivumennen sanoen alkanut näyttää aiempaa kiusallisemmalta, tuo "minä" suhteettoman suurelta. Lievä egosentrinen uhittelu tuntui anteeksiannettavammalta aikana, jolloin blogi-ilmiön ajatteleminen ei-marginaalisena kuului käytännössä ehdottomasti leikin kategoriaan. Sanomalehtien kulttuuriosastot ovat ehkä marginaalisia, mutta edustavatko ne leikkiä?

Selailin taannoin Tommi Liimatan (olen päättänyt vastedes lihavoida kaikki ei-fiktiiviset henkilönnimet, kuten kunnon kansalaisjournalistin kuuluu) sarjakuvakirjaa Masturbaatio Ranualla. Siinä esiintyy useita tragikoomisia sankareita, joista yksi kirjoittaa 800-sivuisen magnum opuksen nimeltä "Minä ja minä"...

Mitäs tässä muuta? On tehtävä kuvia. Vappudedis lähestyy uhk.

Kiertotähtihavaintoja

15. 4.

Saturnus suhtautuu
Regulukseen kuten Venus
Aldebaraniin, joten
Saturnus suhtautuu
Venukseen kuten Regulus
Aldebaraniin.

18. 4.

Minua hämmensi valo
suden hetkellä matalalla
etelän suunnalla.
Jupiterin suhteen on
talvi

talvipäivänseisauksen
asema siirtyy aamun
kautta myötäpäivään
kohti keskiyötä.

En ole tutkinut asioita niin kuin pitää
Mahtavasti kukkivat haavat
En ole tutkinut asioita niin kuin pitää.



Tämä blogi on ajoittain mahtipontinen
Mahtavasti kukkivat haavat
Tämä blogi on ajoittain mahtipontinen.

Kirjoitin tämän pellolla, vieraiden
talojen nurkissa
Tästä prosessista voi tulla sanomista
Mahtavasti kukkuívat haavat.

Kahvila-croquis (piirrosjälkeni on omaperäisempi)

kaikki on absurdia
katselen kahvilasta ulos
M katselee minua
kun kirjoitan
ihmisten loppuunpalamista ei voi
estää tulos on tehtävä
on tehtävä jotkut
pyöräilevät jotkut
kävelevät jotkut
ajavat autolla
enkä voi kuin teeskennellä
huolestunutta teekupin
ääressä

Oppikiistojen alkuperä

Missä vaiheessa ihmiset alkoivat edellyttää toisiltaan uskomuksia, jotka eivät ilmene jaetussa käytännössä ja kokemuksessa? Missä vaiheessa aloimme kehittää mielipiteitä tullaksemme hyväksytyksi? Mistä alkoi doksan voittokulku länsimaissa?

Kun elämäntavat kriisiytyvät, syntyy kirjaimellisia opintulkintoja eli fundamentalismeja. Tämä reaktio ei ole varsinaisesti luonnollinen, muttei alkuperäisiin elämäntapoihin voi niihinkään kohdistaa luonnonsuojelutoimia.

[Otsikko vaihdettu klo 14.18]