Liikkumaatila

Jos vapaus on oliolle ominaisessa liikkeessä.

Jos vapaus on ololle ominaisessa liikkeessä.

Jospa vapaus onkin olennolle ominaisessa liikkeessä.

En ole koskaan tehnyt systemaattista tutkimusta. Olen vain lukenut kirjoja ja ajatellut, järjestellyt toimitettavia romahteleviin pinoihin. Olen varasto. Asuntoni on varasto. Kulttuuri on ideoiden inventoimaton varasto.

Eikä pääoma välitä itseymmärryksestä. Jos se välittäisi, palvelisin auliisti.

Läheisyys lupaa kysymättä. Tarjoaako mikään inhimillinen rakkaus itsetuntemusta. Lupaa vain. Vietelmä.

Ja minä koetan olla ylevä ja nöyränylpeä ja vakaasti lumouksessa.  Miten olen kummempi kuin eläin, joka haltioituu liikkeestään. Ikääntyvänäkö. Näkymättömänä ikänäkö, maailman tapana kieltää itsensä.

Ääninäkö. Tammikuulo, helmikuulo, maaliskuulo…

Valo, katseet ja äänet liikuttavat minua.

luonnollinen nähtävä teennäisesti

kun tartun oikealla vasempan nilkkaani, oikea polvi maassa, oikea nilkka istuimena, ja raavin vasemmalla niskaani, mietin formalismeja

kun oikea ranteeni lepää vasemman polveni päällä ja nojaan ylitaipuvaan vasempaani, ajattelen maalaustaidetta

Jyväskyläläisiä 2

Jos keskustelen, näyttää siltä, että pyrin määrittelemään keskustelun. Jos tunnustan, näyttää siltä, että pyrin vilpittömyyteen. Olisi röyhkeää pyrkiä; toivon, että jotain näkyy läpi.

Alan hävetä sitä, että olen surullinen. Tällainen ei ole hyvä tila, mutta hyväksyttävät tilat etääntyvät. Kasvosi hämärtyvät. Käykö minulle vuorostani niin, että lohdun alue rajautuu maailmasta pois? Ihmisarmo, siis armoilla olo.

Jyväskyläläisiä kysymyksiä (mielialanlaskiainen)

Tuijotan kaukaisuuteen ja sijoitan sinut sinne. Jos katseeni pysähtyy sinuun, mikä sen pysäyttää? Mihin lajityyppiin kuulun? Onko tieteessä sijaa romanttiselle ironialle?

Katsomme toistemme läpi, totuutta, muka.

Taidetta näytteillä II

Taidetta näytteillä Helsingissä

Kysymyslaatikko

mistä sinä hankit kykysi sietää
politiikan kroonista ylevyyden
puutetta (jos sitä vertaa vaikka
tähtitieteeseen tai biologiaan)?

Hyvin pieni

Minun on ajeteltava selkeämmin, selkeämmin kuin mitä olen koskaan ajatellut. Ajattelun on virrattava kauttani pysähtymättä epäolennaisuuksiin. Mitä ne ovat? Eipäs pysähdytä!

Apaattinen välisoitto

Istun asemalla, katson ikkunasta ulos ja yritän ajatella. Mainosruudussa vilkkuvat iltapäivälehden lööpit. Veljeni soitti. Kävelin hänen luotaan koko matkan tänne, hikoilin, muutoin sujui hyvin, kiitos. Kirjastossa en kyennyt esittämään asiaani: ahdistus on kasaantunut. Tiedän, että tämä on ohimenevää, mutta kohta pitäisi tapahtua jotain. Pitäisi vakuuttua, mutta se on mahdotonta. Vapahtua, se on ainut vaihtoehto loputtomasti kasaantuvien odotusten mielitaloudessa. Minun olisi kirjoitettava kirja rajallisuudesta; kaikki hyvät kirjat käsittelevät sitä, väittäisin.

Pahoittelen tämän tilapääpäivityksen tylsyyttä. Tekstin elävöittäminen luisuu helposti erikoisuuden tavoitteluksi. Pärjäisimmekö näin? Seinäjoella on talo, jonka kaupungin pulut ovat valinneet tukikohdakseen: tarkemmin sanoen talon puustonpuoleisen katonlappeen (ja pari lähintä mäntyä). Mitkähän seikat ovat vaikuttaneet valintaan?

Seinäjoki

Olen paikkaihminen, ja siedän huonosti muutoksia. Kissa, te sanotte. Pohjanmaa, sanon minä, ja väitän, etten tunne sitä tarpeeksi hyvin muistaakseni. Arvaamaton joukko tiloja, joista joistakuista täytyisi olla kotoisin. Inspiraatio on sitä, että vaeltelee lapsuuden maisemissa tuulettamassa ummehtuneita aivojen osia. Hetkittäin tunnen oloni vapautuneeksi. Murrosikä, jota saatan nyt seurata sivusta, on unohtamisen aikaa: raivostuttavan ja hellyttävän kömpelö nuoriso parveilee jäykästi ja hilluu pikaruokaloissa.

Seinäjoki on tummaa vaskea, valkoista ja pitkiä vaakalinjoja: onneksi aivan uusin arkkitehtuuri kunnioittaa jälleen paikan henkeä, lakeuden tuimakatsantoista modernismia, jonka viivoihin imeydyn tietämättä, löydänkö takaisin.

Asuin Seinäjoella kaksivuotiaasta suunnilleen siihen asti kuin täytin kuusi, ja myöhemminkin vierailin kaupungissa varsin säännöllisesti. Kuljen Koulukatua etelään ja hellin tunnearvon sirpaleita: paikoillakin on sukunäkönsä, laveampi ja monijuonteisempi kuin ihmisillä; juuri tähän paikkaan liittyy merkityksiä, joista teillä ei ole aavistustakaan! Onko tällainen tunne väärentämätön keski-iän merkki? Kaiken voi väärentää.