Hampaan kolo

Suutuntemusten mystinen fenomenologia: miksi lievä hammassärky tuntuu siltä, kuin se olisi vaivannut aina juuri samassa paikassa?

Ehkäpä siksi, ettei se ole sitä, mitä kuvittelee. Ehkäpä siksi, ettei se kerrokaan mitään uutta.

Tarina on tylsä ja arkinen: Tunsin jo marraskuussa takimmaisen poskihampaan takana (ylhäällä, oikealla) teräväreunaisen kolon. Tunsin suussani karieksen maun, hammas tuntui heikolta, ja olin varma, että ainut hammaspinta, jota ei näe peilistä ja jota ei ole tajunnut sohia harjallakaan, on kostanut ja kehittänyt suuren reiän. Seurasin kielelläni reiän kasvamista ja muistelin aiemmin mädäntynyttä viisaudenhammasta. Tästä rautahampaastakin tulisi entinen, ellen kohta ennättäisi ammattilaisen vastaanotolle.

Tänä aamuna pääsin näyttämään vaivaani: ilmeni, että hampaassa todellakin on vain kolo. Olin kai saanut sen helläksi arastelemalla, varomalla ja luulosairastamalla. Vastakkaiselta puolelta neloshampaasta löytyi pieni reikä, joka paikattiin.

Pyry

Pyry pakkasen perästä, paha ilma pakkasesta.

Pyrylle ei voi, mutta pyryssä viipymiselle voi.

Edellinen on ikimuistoinen kansanviisaus, jälkimmäinen eilispäiväinen: noin kaunopuheisesti valisti muuan äiti tytärtään lumeen peittyvällä Fredrikinkadulla. Allekirjoittanut ohikulkija kirjoitti sanat muistiin.

Nyt kaikki tietenkin sulaa. Mutta tahdon uskoa nuoreen tajuntaan, joka viehättyy toistoista ja ellipseistä. Jos minulla joskus on lapsia, haluan oppia...

Päiväsäkeitä

Katto piirtää seinään
varjon, horjun
tyylilajien välillä.

Perättäisiä peltikattoja
mustat saumat
pystyssä, poikkiraidat lunta. Tilhiä.

Markkinahuvit

Vapailla markkinoilla jotkut ostavat köyhyyden. Sirkushuveissa menee leipä väärään kurkkuun. Vapaa omatekoinen ja yhteinen kansallinen kakku – samaan hengenvetoon! Ruoskatemppu kouristaa vatsanpohjaa. Vierasmaalainen klovni lyllertää pussihousuissa ja huutaa kuin humalainen, eikä sellainen naurata suomalaista. Ettekö keksisi mitään omaperäisempää? Älkäämme moittiko häntä, joka tuntee kykynsä, koko velkasumman.

---

Lisäys: horjun tässä kahden tyylilajin välillä enkä osaa päättää, pitäisikö sanojen "kouristaa" ja "vatsanpohjaa" väliin lisätä sana "selittämättömästi" vai ei.

Aikasarja

menneisyys – tulleisuus – meneväisyys – tulevaisuus

Ottaisin ihan teen

Mielikuvitushan on tarkoitettu juuri meille amatöörieläjille! Ne, jotka omistavat elämänsä ehdot, eivät tarvitse sitä: omistajan tai tämän palkkaaman henkilön tehtävä on hahmottaa ennalta ne aidot mahdollisuudet, jotka omistus avaa. Muiden osaksi jää fantasia tai vakavammin elämän yleensä kuvitteleminen; tai jos harrastukseen ei ole resursseja, pelkkä privaatti kokeminen, käytännössä kärsimys, joka pakottaa subjektinsa fatalismiin, mystiseen niin kuin venäläisen, järkeiltyyn niin kuin suomalaisen.

Nähtävästi minun on oikeutettava kuvittelu jotenkin, vaikkapa karnevalistisella pseudomarksilaisuudella. Paljon tavallisempaa on, että näennäisajattelu sijoitetaan realistiseen fiktiiviseen kehyskertomukseen (romaanimuoto on oikein mainio), jolla varmistetaan, että ilmaistu ajatus todella näyttää näennäiseltä. Kuvittelukyvyn sovelluksena fiktio siis peittää ja oikeuttaa matalamielisyyden ja uskonpuutteen, vaikka alun perin (ehkä luettuamme venäläisiä klassikoita) toivoimme sen vapahtavan meidät ajan, materian ja identiteetin mielivallasta.

Siitä, mihin uskoo tai mihin uskoo toisten uskovan, on helppoa kirjoittaa. Siitä, mihin ei usko tai mihin ei usko toisten uskovan, on vaikeaa. Ei tämä niin vaikeaa ole. Mutta kirjoittaja, joka ei kykene tarjoamaan kyynisyydelle rehellistä vaihtoehtoa, pettää ihanteensa, pettää lukijansa, pettää sen työn, johon on ryhtynyt.

Täyttä vastuutamme mielikuvituksen käyttäjänä emme kykenisi käyttämään koskaan. Minkä osan siitä voisin jättää pois: miten todellisuudessa mahdollisen pesuveden voiman voisi tammeta niin, ettei se tempaisi lasta?

Praesepe

Tapaninyönä, tuolloin valottomalla vastarannalla, näin taivaalla Seimen, jota en tuntenut; epäilin komeetaksi.

(jollaisia saisi taas näkyä, komeettoja, niin kuin 90-luvulla, jonka huippukohdiksi ne taisivat jäädä)

Yritän vielä saada aikaan merkinnän tai pari ennen nollakymmenluvun vihoviimeistä ajastaikaa, mutta nyt olen raukea ja todella helpottunut: sain vuoden välttämättömimmän hoidetuksi.

(enkä viittaa tässä tähän merkintään)

---

Turhamaisuuttani korjailin jälkikäteen hieman lukijajoulukorttini layoutia.

(Joulukortin taustakudos ei ole mikä tahansa, vaan sellainen, jonka yllä vietettiin iloista joululaulujuhlaa.)

Sopeutumia

Kuinka kauan olin kävellyt noilla kengillä hieman työläästi, huomaamatta, että oikea kantalappu, lähes sentin vahvuinen, on pudonnut? Vasta koron alle juuttuvat soranjyväset ja lievä kiusaantuminen niiden aiheuttaman narinan kaiusta katukuilussa saivat minut vilkaisemaan kengän pohjaa, jonka kyllä tiesin kuluneeksi.

Kun esineet kuluvat ja hajoavat, koetan joko ratkaista ongelman itse tai jätän sen sikseen. En usko nykysuutareihin: eivät ne voi olla oikeita – pelkkiä avaimia kaupittelevia pikasuutareita kaikki.... En luota takuisiin, vakuutuksiin, en ylipäätään kirjallisiin sopimuksiin, jotka mahdollistavat juristeriana ja byrokratiana tunnetun organisoidun kiristyksen. Etenkään silloin, kun itselläni on jokin tärkeä (sellainen, jonka tärkeyttä joudun uskottelemaan itselleni riippumatta siitä, kuinka tärkeä se on) projekti kesken, en mielelläni luovuta yhtäkään ongelmistani (kuten rikkinäistä kenkää) itseäni ammattimaisempien henkilöiden käsiin. Henkisesti helpompaa on sopeutua, mukautua, perääntyä siihen, minkä uskottelee olevan tärkeää, kunnes tärkeys hiljalleen hapertuu ja osoittautuu arvottomaksi ikuisuuden näkökulmasta.

Yöllä olisin aktiivisempi ja ajattelisin positiivisemmin kuin nyt, nauraisin neurooseilleni ja ennakkoluuloilleni vapautuneesti. Kun vuorokausi vuorokaudelta on kiskonut ympärilleen mustaa suojapussia, pallon alapuoli on lopulta revennyt: parempi mies, uusi vapaa tajunta, herää yöllä, pursuaa ideoita, kirjoittaa, lukee keskittyneesti muutaman tunnin, nukkuu vielä muutaman tunnin ja herää tahkean harmaaseen iltapäivään.

Hetken kestää sydäntalven päivää, ja sekin vähä näyttäytyy vain kaupallisten intressien valossa. Yöllä olen hetken verran itsenäinen ihminen, unelta lainassa. Silloin otan ennakkoa joulunpyhiltä, joita rakastan niin kuin vain ehdottominta rauhaa, sellaista, joka on sekä juhla- että työrauhaa – yhtä aikaa.