Mieleni tuli raskaaksi ja synnytti tämän

Oma itsensä voi olla vain tietämättään. Jos tietää, kuka on, ei enää tai vielä ole se. Pyrkimys tietoon on pyrkimystä kiertotietä porvarilliseen rooliin, kun puhutaan modernista ihmisestä. Kuten tavanomaista, tavanomaiset rooliasut eivät istu minulle. Enkä minä ole valmis postmoderniin, luullakseni. Postmoderni subjektihan ei ole romanttinen ulkopuolinen, ei kiinteä, ei naiivi ja vilpitön mutta ei keinotekoinenkaan. Kysymys aitoudesta on lakannut merkitsemästä hänelle mitään. Minulle ei.

On siis ryhdyttävä taas päivittämään tätä blogia. Sosiaalinen media on kiusallinen kanava ja konteksti melankolisille tilityksille.

Alussa oli

Instituutio, jota ei perustettu.

Laki, jota ei säädetty.

Sopimus, jota ei tehty.

Järjestelmä, jota ei luotu.

Ote itsekritiikistä 2

Itseäni ymmärtääkseni olen ajatellut. Ja pitäytynyt. Pidätellyt ja ajautunut.

Eikö ole turhamaista kuvitella, että kuvitteellisten hahmojen avulla voisi ylittää itsekeskeisyytensä, irtautua omia napojaan kiertävältä radalta, edes kirjoittajana. Vai onko tosielämässäkin kyse samanlaisesta kuvittelusta; kuvittelusta, jolla vain on toiminnallinen komponentti?

Minussa on lihaa ja verta, mutta aikeeni ja identiteettini ovat sepitteitä, joihin sepitteelliset tahot tahtovat minun uskovan. Jos siis luonnon ja kulttuurin välillä on ristiriita, niin se koskee minua ja luonnollisesti ahdistaa.

Ote itsekritiikistä

Jännitteettömyys yltyy pian piinaavaksi: mahan täydeltä imeliä, triviaaleja harmonioita, konsonoivia kolmisointuja toinen toisensa jälkeen vailla minkäänlaista ajallista kokonaishahmoa tai käsitystä sävellajista. Ikään kuin paritanssin idea typistyisi varpaille astumisen ja muun kiusallisen läheisyyden välttämiseen.

Aivan kuin musiikki supistuisi pyrkimykseksi pitää nuotit mahdollisimman kaukana toisistaan...

(14.11. klo 10.33)
Näin etäällä lause, viisainkin, on kirjallisuudesta.

poetiikka, pyhittää keinot

Koska runous on monumentaalinen virhe, onko ihme, jos toisten virheistä tulee sen materiaalia ja aikalaissatiirista sen säällisin päämäärä?

keskeislyyrisiä käänteitä

että vaihtaisin piiriä ja että tajuntani olisi toisenlainen ja että olisin

toinen, että vaihtaisin untani, mahdoton ajatus. Mutta ilmaistavissa, en vain saa sidotuksi taivasta katuun, hiusrajaan, metsän

siihen itään sen harmaan oven takana, orientoituneeksi

ikkunasta, josta en ole katsonut vuosiin, polkuun, maisemaan

savenkarvainen sataa

lapsen lasiaisen läpi

siihen itään minä sinusta etsin, aikaiseen vuoteen

suuntaiseen ilmaan

näkyni ovat jo aikuisia, vierailevat harvoin, herooisuus kihonnut naamioni pintaan

Esipuheterapiaa

"Tämä" on runouden klisee, joka viittaa tässä kliseisesti itseensä; on toisinaan vapauttavaa kiemurrella kiusaantuneesti yhdessä. Tässä. Tämä on tuskailun rituaali. Tämä on kaunis tapa.

Tällöin ja tällöin tämä lankeaa kirjoitettavaksi.

Tämä on rakenneteoria, tämä on pleonasmi, tämä on määrätty virheellisyys & tämä on tätä koskeva odotus:





sinun on kerättävä merkitystä

kartoitetusta

piirrettävä viivoja kirjainten välille ja kansien läpi, kunnes saatat tunnistaa kuvasi. Enempään et pysty.





Tai vähempään, koska rajasit koko ajan, rajasi

ja esitit sitten esitietoista. Etkö esittänyt?

Tarkoititko todella tosiasioita?





Kumpi kiusaa enemmän, tahaton parodia vai huonosti harkittu sarkasmi?

Eikä tämä ole väärin. Eikö tämä ole väärin?

Tämä, särkyneiden sydänten värinäkö?





Älykön tai näyttelijän epäkiitollinen tehtävä on esittää suuria ristiriitoja. Niin suuria, että suurinkin yleisö kumoutuu.

Kiinnitin huomiota. Liima valui ja venyy säikeiksi.

Kiinnitin huomiota liian pitkään, liiaksi huolella.

Hitausfragmentti

Entä jos lukija onkin suunnattoman hidas

        jos on
    lopulta lainassa

Ajatus itse,

   tuskan tuolla puolen vai takana? 

Sanonnat, nunnat.

    



Tarvitsen hitautta, kenties

  rauhallisen kumppanin.


Mitään en kadu kuin hätäisiä 
  
  luokitteluja, varomattomia

ohituksia,

  joissa olisi voinut käydä miten

  tahansa ja taatusti kävikin.





Mustavalkoiset ohi kulkevat

Syksyinen sarja, joka ei aivan ehtinyt aforismiantologiaan*

Puumajat maatuvat.

Mäkituvat maatuvat.

Maatilat maatuvat.

Puutuvat. Maatuvat.

Esi-isät yhä maakuopissaan, suurjuoksijat lähtö-

---

*

Irrationaalikappale

Kaaokseen kaatuva mieli versoo loputtomasti versioita samasta aistimellisesta mielettömyydestä. Silloin kieli, mielivaltaisuuksineenkin, tulee apuun, tukee ja lämmittää: syysöinä on mukava ajatella esimerkiksi sellaisia sivistyssanoja kuin "kaaos" ja "versio", jotka on helppo kuvitella kotoperäisiksi.