Luonnos kesärunoksi
julkinen pöytälaatikko ja sielupuolen päiväkirja; aiemmin Aika ja minä
Timo
17.15
2
kommentoi
Palvelin ilmavoimissa, enkä ole koskaan lentänyt, siis matkustanut lentokoneella. Olen yhä pikkupoika, kun näen taivaalla koneen; miltei kuin en olisi ennen sellaista nähnyt.
On vaarallista lakata uskomasta subjektiivisiin, yksilöllisiin täydellisyyksiin. Eikö Jumala itse ole joko äärettömän persoonallinen tai abstrakti ja irrallinen – siinä, missä äärellisen on tultava, tavalla tai toisella, ennakkoluulonsa uhriksi.
Mitä kirjastoauto tekee Punavuoressa keskellä yötä?
Entä mitä tekevät hevonen ja neljä ihmistä kärryillä Punavuoressa aamun varhaisimpina tunteina?
Kirjastoauto kääntyi Albertinkadulta Pursimiehenkadulle Viiskulman suuntaan.
Kiesit tulivat samasta suunnasta mutta kääntyivät Merimiehenkadulle turpa Hietalahtea kohti.
Eivätkä ne edes olleet kiesit vaan vossikkavaunut.
Timo
11.08
0
kommentoi
Näin unta johtajan henkilökohtaisesta kirjoituskoneesta, joka oli valmistettu suunnilleen 50-luvulla. Se oli matala ja linjakas, jalopuuta ja metallia. Tiikkinen tai mahonkinen näppäimistö muodosti siistien vaakalistojen portaikon. Jokainen näppäin oli niin leveä, että sitä saattoi käyttää kolmella sormella! pitkä puurunkoinen telakelkka liukui pehmeästi ja äänettömästi. Laitteen ylle kaartui kaksi pianovalaisimen tapaista.
Aamulla mietin, millä tavoin kunkin kirjaimen kuuluisi soida, jotta suomen kielen näppäily kuulostaisi musikaalisimmalta.
Timo
12.38
0
kommentoi
Timo
10.55
0
kommentoi
Halua(t/n)ko löytää itse(s/n)i vai sen, mitä muut (s/m)inusta haluavat?
Usko(t/n)ko, että (s/m)inut hyväksytään hyvien puolelle?
Usko(t/n)ko tajuava(s/n)i, halua(t/n)ko tajuta, miksi se, mikä on oikein tai väärin, on (s/m)inusta tai ylipäätään oikein tai väärin?
Hyväksy(t/n)kö hyväksyjie(s/n)i hyväksynnän?
Edellisen merkintäni jälkeisenä päivänä bloggaajapersoonani täytti kymmenen vuotta. Ylihuomenna tai jo huomenna, jos päivämäärä ratkaisee, tulee kuluneeksi neljäkymmentä vuotta siitä, kun ryhdyin hengittämään itsenäisesti. Sittemmin olen harjoitellut moninaisten satunnaisten geno-, feno- ym. tyyppien kanssa toimeen tulemista, vaihtelevin tuloksin, kuten on luonnollista.
Timo
1.27
1 kommentoi