Traditionaalinen aforistinen sarja

Yhä halvempi paperi, yhä turhamaisemmat kirjailijat.

Tekijä kuoli syntyäkseen tuotteena.

Hyvät kansan omaiset.

Itsekunnioitus, itse kustannettu.

Verkkojen verkossa, yhdessä toisten ylä- ala- ja ulkopuolella.

Moniko enää kirjoittaa jälkipolville?

Tulevaisuus on kulunut.

Muutamakin panee toivonsa masennukseen ja katkeruuteen. Toivonsa sanan toisesta tulemuksesta, arvokkuuden paluusta.

Rakastaa Kirjaa liikaa kirjoittaakseen täysin rehellisesti.

Musta monoliitti

Miksi teksti ei kestä? Miksi en:

onko vika aivoissa vai arvoissa.

Häiritsin itseäni. Pyrin asiaan. 

Hioin kuvani pois. Sain peilin.

Kulutan sitä. En käännä peiliä.

Minä tutkin. Valo ei pehmene:

peilistä lankeaa kova lainavalo

päivän noustua maksettavaksi.

Häikäistyminen on arkipäivää,

kauniit kasvot heijastusläikkiä

Ahdistuksen muistomerkeissä.

[Raskas mieli, erikoiskuljetus.]

Tallenne

Maailma kutistuu tallennuslaitteisiin.

Aciko, äänitin näytteitä tuntemättomista kielistä.

Tämä ei ole musiikkia, tämä muistuttaa kysymystä musiikista.

Aamutuimaan puutarhassa, ei mitään keinoa.

Illansuussa erottuvat keinomakeutusaineen jäämät.

Planeetat

(konjunktio)

Tänään, täten
täältä katsoen, käsin
kirjataan Venus ja Jupiter
toistensa viereen, sivu
iltaan
loistaviksi, tähän.





[17.3.: Lisäsin alaotsikon.]

Kuva

Kauneus kaikissa muodoissaan.

Kultasepänliikkeen myyjättären hiukset on sidottu neljällä lenkillä;

se ei ole letti.

Karkauspäivän ylimääräinen teksti

Jos kirjoittaisin, kuten puhun: hermostuksesta tai innostuksesta pulputen. Jospa kirjoittaminen lakkaisi hetkeksi merkitsemästä odotusten luomista ja pinoamista, itselle tai toisille. Juuri nyt on vaikea kokea, että maailmassa olisi tarpeeksi tilaa minulle ja ummehtuneille aivo(ituks)illeni. Millaisia asioita, olioita yritän ahtaa samaan kuvaan? Mitkä niistä jäävät toisten jalkoihin?

Olen hakeutunut mielialalle. Minkä vain saa merkitsemään, jos osaa. Se on kirous ja siunaus, omatekoinen, ikinäköinen maailma, aina jo täynnä tekijänsä jälkiä ja heijastumia. Onko keksitty oudompaa vastuunoton muotoa kuin sen viljely, mistä ei voi tietää?

Johdantohahmotelma

Luonnollisesti kaikki runous on teennäistä.

Mitä tämä on tarkoittavinaan?

Tärvelenkö keskittyneisyytesi? Pilkkaanko vakavaa työtä?

Harkinnanvara kyseenalaistaa. Mutta harvalla on varaa alistua.



Uskonko todellakin romanttiseen ironiaan? Että se vapahtaa. Miten välttelen sinua, vastuu.

Mihin suuntaan ehdottomuutesi kasvaa?

Etsin keskinäistä, ilmanko muuta?

Leijonan profiili. Mistä se löytää aivonsa, ja rahansa?



Kokemus on toinen

kuin sinä, miltei kuin sinä.

Sävyn erottamiseksi on epäonnistuttava sen ja vain sen tavoittelussa tavoittamisessa.

Oikealla taivaanranta, kummitusten levähdysalue.



Se ylistää, yleistää, yrittää irrottaa huomion ja kiinnittää sen oravaan puussa

tai porraskäytävästä kajastavaan valoon.

Katso, konkretiaa!

Henkilökohtainen vastuu kiipesi puuhun syömään häntäänsä.

---

Muutos klo 18.07: vaihdoin toisen ja neljännen sarjan/säkeistön viimeiset rivit keskenään.

Kysymyksiä vastauksiin

Tänään olen mies ja suora. Rangaistustako minä etsin? Tänään syön lohikeittoa. Tajuanko työkykyni edellytykset? Tänään etenen harmaan taivaan turvin. Valvonko vai kyyristelenkö valvonnan alla? Tänään ruumiini toimii vielä. Mikä ihme tepsisi epäluulotautiin? Tänään olen sanaton nainen, epäsuora mies. Miten voinkaan olla niin hämärä? Tänään etenen varjottomuuden suojissa. Mitä kuvittelen näkeväni lumessa ja pilvissä, yhdenvärisissä? Tänään saan kehikoistani, kehitelmistäni enemmän irti, vapaaksi. Osaisinko rakentaa leijan? Tänään keuhkoni hulmuavat tuulessa. Saako haaveistakin astman? Tänään en hämää. Miksi et vain seuraisi vaellustani? Tänäänkin hämärtyy.

Mieleni tuli raskaaksi ja synnytti tämän

Oma itsensä voi olla vain tietämättään. Jos tietää, kuka on, ei enää tai vielä ole se. Pyrkimys tietoon on pyrkimystä kiertotietä porvarilliseen rooliin, kun puhutaan modernista ihmisestä. Kuten tavanomaista, tavanomaiset rooliasut eivät istu minulle. Enkä minä ole valmis postmoderniin, luullakseni. Postmoderni subjektihan ei ole romanttinen ulkopuolinen, ei kiinteä, ei naiivi ja vilpitön mutta ei keinotekoinenkaan. Kysymys aitoudesta on lakannut merkitsemästä hänelle mitään. Minulle ei.

On siis ryhdyttävä taas päivittämään tätä blogia. Sosiaalinen media on kiusallinen kanava ja konteksti melankolisille tilityksille.

Alussa oli

Instituutio, jota ei perustettu.

Laki, jota ei säädetty.

Sopimus, jota ei tehty.

Järjestelmä, jota ei luotu.