Moton mahdollisuudesta

Konenerous nupullaan värssyä kasvavassa kedossa:

yours is the earth and everything in it
Hey everybody. How y'all making it?
Within a project of reality
Remember love, remember you and me

[Karri Kokolle kiitos linkistä.] 

Määritelmä

Paranoidi mieltää itsensä pahan tahon kavalien juonien kohteeksi. Masentunut välttää nämä harhat eräänlaisen positiivisen ajattelun avulla: hän hahmottaa itsensä hyvän tahon oikeudenmukaisten syytösten kohteeksi.

oikotuulella

Kirjoittaa, mitä tulee mieleen, ilman erityistä syytä. Ilman erityistä syytä kirjoittaa, ilman erityistä syytä mieleen tulevaa? Ilman eristystä. Erittää. Ilman väreiksi, ilman läpi, ilmaiseksi, ilmaistuksi, ilmaistuvaksi: taloksi kieleen, eleeseen.

Ohikulkeva raitiovaunu assosioituu lämpöön, mielikuvaan naisesta, häilyvään, monikasvoiseen. Pilvet kuultavat, taiteilija istuu penkillä hattu päässä, maastoauto seuraa kiskoja, rohistaa kiviä.

Olkala-Ukku puskee lannetta kuin kissa. Kävijä käy. Jäykästi siten herkästi.

Eteenpäin väriä päästävä, mihin ikinäkin.

Maalaamattomat peltikatot selvästi taivasta tummemmat. Vire

tuulee oikealta

tulee vaunu taas ja tumma

Junassa toisena heinäkuuta

(Pikkutyttö toisteli lausetta "kaikilla on mielipide"; hän oli keksinyt, että se toimii yleispätevänä vasta-argumenttina, jolla voi näppärästi oikeuttaa minkä tahansa lööperin.)

kaikilla on mielipide, puu ja taivas ovat 

nähdäkseni tärkeimmät nähtävyydet

oksat hamuavat minua kohti

muotoillakseen ääreni oksat 

hamuavat minua

katso, otsat oksat otsat

iltaa vasten, illakseen ääni, muoto, ilo

huomisillan silmu

ja 

hamuilevat, aamujen haltiat

kuullakseni mitä lapset

kuullakseni puhuvat

"Ollaan Rovaniemellä, ollaan Oulussa, kato nyt tätä"

Uni, musiikkivideo

Bändi soittaa järven rannalla, ehkä Kanadassa, kypsän kesän tai alkusyksyn alkuillassa, keltaisen kajon ulottuessa kaikkialle. Seuraa teknisesti haastava kamera-ajo sisään maisemaan. Katsojan paikka kiitää eteenpäin lähellä järjen pintaa. Siitä paljastuu yhä uusia saaria, hiekkaisia ja ruohoisia kannaksia, kallioisia niemekkeitä.

urkur

kävi ikiväki, kaukaa
käväisi, kävi

uni, käki, kekäleen jätti

kukkiko kukaan? rukoiliko kukaan
yhtään, ketään?

kyy, kyyhky

kuru, kuu

Raunioni, rahaunioni

Ajattelen, en ansaitse.

Pienen ajatuksen kyllä, ehkä.

Minkä saa, sitä ei voi antaa. Tietoisuus, tietoisesti.

Sanojani!

Ajattelen, en siis harkitse etukäteen.

Hallinnan ala, ontto, romahtava. Itsestään selvä.

Roomahtava.

Harkinnan kaupunki ajatusten raunioilla. Epätoivon näkymä.

Niin on nuori sydämeni, kivi on jälleen kivi, ei ajatus, ei tämä.

Makunsa kaikella, minkä minä mahdan. Mukaudun kirpeän lävitse.

Systeemi harkitsee meissä.

Myönnän tappioni sen edessä että mietin. Haen apurahaa, kai, sitten.

Mutta mihin?

Mitä tähän piti kirjoittaa?

Kaikkihan ajattelevat koko ajan. Romaanihenkilöt tanssivat raunioilla.

(Kaikkihan ahattelevat.)

Tehtäväsi oli paljastua.

Tajunnan lievä kolotus

Säännöllisyys jakautuu: periaate ja aistimus.

Ja teon tapainen, minusta ja sinusta.

Miltä suorakulmaisuus tuntuu. Miten tämä osoitetaan geometriassa. Klassisessa ja modernissa.

Katson kelloa, sinua. Musiikki soi. Eivät ne ole symmetriaryhmien formaaleja ominaisuuksia, jotka minuun vaikuttavat, sikäli kuin ymmärrän.

Olisi intelligiibeliä, jos olisi. Olen kiipelissä.

Koska on jaloa ja kunniakasta ymmärtää väärin.

Pietistisiä etäisyyksiä

Uskon minäkin perisyntiin, ja juuri siksi olen kehno moralisti.

Epätäydellisyys velvoittaa armoon.

Näin voi todeta uskomatta Jumalaan, vai onko tämä toteamus jo uskontunnustus?

Ettei Jumala voisi kuin armahtaa; on se perin reformoitu jumala. Kuolevaiselle hän ei muuta mahda.

Jos usko tarkoittaa, ettei ihmisellä ole sananvaltaa, mitä he oikein saarnaavat?

Eivät turhaan lausu vaan toimivat suoraan.

Armo käy oikeudesta, kun oikeus käy ymmärryksen yli.

Jolla on korvat, olkoon vastaaja.

Isämme näkökulmasta emme ole oikeustoimikelpoisia.

Sekamuotoisia katkelmia

Onko maailma jo niin valmis, että sivistyksen puolestapuhujat suistuvat puolustelijoiksi? Vielä tuo näyttäisi tarvitsevan asujaintensa aktiivisuutta, muttei enää merkityksiä, joilla olemme sitä kunnioittaneet ja juhlistaneet. Sivistämme itsemme hengiltä, epäilee homo novus, aikamme runsain luonnonvara. Hengiltä kuollut, pätevästi yhdentekevä.

En halua kuulla elitismistä mitään. Keskinkertaisuus on ylivoimaista. Ja halveksunta halpaa.

Ei mitään niin typerää ja tyhjänpäiväistä, ettei siinä voisi epäonnistua.

Siinä, että laadullinen kritiikki pyrkii ylittämään sentimentaalisen lähtökohtansa...

On annettava esimerkki tai epäonnistuttava. Mutta epäonnistuminen olisi esimerkkinä parempi.

Sisäinen kaaos. Aivan. Se on uskollisuutta ulkoiselle kaaokselle. Onnetonta rakkautta pikemminkin.

Ihmiskasvot, niin mielivaltaiset ja niin merkitsevät. Niin valikoitu, niin valikoiva luonnonilmiö.

---

Nälkätaiteilija, ettei vain möisi lahjojaan.

Hän palvoo lapsuutensa raunioita.

Oivallusko? Maasta nostettu kivi tai kanto.

Paljon pitää vielä kirjoittaa, ennen kuin maailma on valmis. Kuka niin muka sanoikaan? Paljon pitää ihmisen kirjoittaa. Viinilasin ääressä, väitti kirjailija. Istua kotonaan viinilasin ääressä ja kirjoittaa. Kirjailijat puhuvat sellaisia, mukavia, unessa, punaiset housut jalassaan

(kuin pankkiirit viikonloppuisin).

Eikö ihminen opi, eikö ihminen löylyty. Pitääkö sille puhuakin vielä?

Jätin pois turhat sanat, sellaiset, jotka voisivat loukata. Sinä sanoit, ettet ymmärrä, ja loukkaannuit.

Että yrittää puhua samaan aikaan monesta asiasta. Pikatuomio: mukasyvällistä jos mikä.

Pidempi tuomio, vaikea perustella. Mutta enkö pääsisi vapauteen, jos tuomitsisin aina ensin sen, mitä teen.

Oi armoa oi. Свобода.

Metafysiologia, varjo ikkunassa. Taas turha säe

tai fragmentti.

Tai kappale, säteen tappi ja tilke

etenemä, linnunkuuluma

puuttuva kuvio, puuttuva
sävy: välttämätön, mutta
vailla laajempaa merkitystä.

Olisiko tämä kertomuksen alku. Millaisen kertomuksen alku tämä olisi? Riippuu siitä, jatkanko nyt vai huomenna. Hetken ylivoimainen vastuu.

Näin meidän kesken, mielessäni ei ole kertomusta, johon uskoisin – tai jonka uskaltaisin kertoa, jos uskoisin.

Elävästä elämästä ei voi kirjoittaa, se on liian hallitsematonta. Tämän kirjoittaja ei ole kiinnostunut siitä, kirjoittajana.

Kevät järkyttää häntä vuosi vuodelta enemmän. Tässä ei ole mitään uutta, paitsi hänelle itselleen, kokijana.

Sensuroidun paluu.

Se ylellisyys, että joudun kuohuksiin omien tunteideni takia...